Valtteri Bottaksen sopimusvaatimukset julki – suomalainen lähellä jäädä pois F1-sarjasta
Valtteri Bottas saapuu Monzan kisaviikonloppuun tukalassa tilanteessa.
Suomalaisen jatko F1-sarjassa on vaakalaudalla. Bottas on toistaiseksi vailla sopimusta, vapaa paikka ainoastaan nykyisessä Sauber/Audi-tallissa. Suomalainen paljasti viime viikolla aloittaneen neuvottelut Audin uuden pomon Mattia Binotton kanssa.
Torstain mediapäivänä suomalainen vahvisti, että neuvottelut jatkuivat tällä viikolla. Sopimus ei ole kuitenkaan lähellä, sillä suomalaisen vuosivaatimukset eivät vakuuta Sauberia.
– Jatkoimme neuvotteluita tällä viikolla. Kävin tiistaina tehtaalla, ja jatkoimme keskustelua, Bottas kommentoi PlanetF1-sivustolle.
– Emme ole kuitenkaan allekirjoittamassa mitään täällä. Keskitymme vain kisaamiseen.
– Minua kiinnostaa vain monivuotinen sopimus. Ensi vuodesta näyttäisi tulevan vaikea uralleni, joten ei olisi hyvä valinta jättää kaikkea sen varaan. Yhden vuoden sopimus ei ole mielestäni kiinnostava vaihtoehto.
– Minä haluan selkeän suunnan, selkeän projektin jossa olla mukana. Se on mielestäni tässä vaiheessa uraani tärkeää.
Bottas ei ollut Sauberin suunnitelmissa ennen kesätaukoa. Sarjaan tallin kautta saapuva Audi kosiskeli lopulta Williamsille päätyneen Carlos Sainzin allekirjoitusta vuoden alusta saakka. Sainzin valitessa toisin, palasi suomalainen tallin kiikariin.
Bottaksen vaatima sopimuksen pituus ei kuitenkaan edistä neuvotteluita. Talli haluaa pitää mahdollisuutensa avoinna uusien moottorisääntöjen astuessa voimaan kaudella 2026. Legendaarinen valmistaja ei tässä vaiheessa näe Bottasta osana tallin tulevaisuutta pidemmällä tähtäimellä.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas
- Lewis Hamilton synkissä vesissä – ”Miettii oikeasti jatkaako uraa F1:ssä”
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Vahvistus: Esapekka Lappi tekee paluun rallin MM-sarjaan!
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin