Ferrari-tähti saamassa tarpeekseen tallinsa toheloinnista: ”Aina eri syy”

Ferrarin F1-talli on ajautunut syöksykierteeseen edellisissä kilpailuissa ja tämä alkaa riittämään tähtikuski Charles Leclercille.
Sunnuntaisessa Britannian GP:ssä italialaistalli mokasi Leclercin kisan täysin, kun he löivät monacolaiselle liian aikaisin välikelin renkaat alle. Sen lisäksi autossa ei ole ollut vauhtia kärkitaistoon voittoisan Monacon GP:n jälkeen.
– Olin melko luottavainen, että teimme oikean ratkaisun sen tiedon perusteella mitä minulle välitettiin autoon. Sateen piti voimistua kierrosta myöhemmin, mutta se tulikin kahdeksan kierroksen päästä, joten tuhosimme renkaat heti, kommentoi Leclerc kisan jälkeen.
– Eihän tämä hyvältä tunnu ja nyt se saa riittää, sillä tässä on jo niin monta kisaa, enkä tiedä enää edes mitä sanoa.
– Meidän täytyy painaa resettiä, mutta löydämme aina eri syyn sille, miksi homma ei toimi. Meidän täytyy keskustella päätöksentekoprosessista, jotta voisimme toimia paremmin kriittisinä hetkinä, tuumasi turhautunut monacolainen.
Leclercistä puhuttiin toukokuisen Monacon GP:n kohdalla jopa Max Verstappenin ykköshaastajana, mutta jälki on ollut karua tämän jälkeen. Leclerc sai kokea heti Kanadassakin italialaistallin strategisen aivopierun ennen keskeytystään ja Britanniassa tiimi möhli jälleen. Edellisen neljän kisan saldo on vaivaiset 12 pistettä.
LUE LISÄÄ
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat