Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
Sauber-kuljettaja Valtteri Bottas kokee Miamin GP -viikonlopussa suuren muutoksen, kun talli ilmoitti yhtäkkiä hänen kisainsinöörinsä vaihtuvan.
Bottas oli työskennellyt Alex Chanin kanssa kauden 2022 alusta saakka, jolloin suomalainen tuli tiimiin, mutta Miamiin tullessa hän sai tietää saavansa uuden työpartnerin.
– Sprinttiviikonloppuna ei ole helppoa työskennellä uuden kaverin kanssa, mutta luonnollisesti yritämme parhaamme. Hän saa paljon tukea, mutta onhan se äkkinäinen muutos, kertoi Bottas torstaina Miamissa.
Suomalainen tuumasi, että taustalla lienee Audin mukaantulo ja sen tuomat tuulet, kun tallissa aletaan laittaa palikoita uuteen järjestykseen.
– Jotkut ihmiset lähtevät ja jotkut tulevat, eikä monet niistä päätöksistä ole luonnollisesti minun päätettävissäni, jatkaa 10-kertainen kisavoittaja.
– En tiedä syitä kaikille muutoksille, mutta tämä vain kertoo siitä, että niitä on tulossa ja tulee koko ajan, joten se siitä, kertoi Bottas.
Bottas on vielä ilman jatkosopimusta ensi kaudelle ja suomalainen on kertonut neuvottelevansa useiden tiimien kanssa ajopaikasta. Bottaksen vaihtoehtoihin lukeutuvat muun muassa Mercedes, Williams, Haas sekä hänen nykyinen tiiminsä Sauber, joka on pikku hiljaa muuttumassa Audin tehdastiimiksi.
F1-kausi jatkuu tulevana viikonloppuna Miamissa ja ohjelmassa on perjantaina yksi tunnin mittainen harjoitussessio, jonka jälkeen hypätäänkin jo ratkomaan sprinttikilpailun lähtöruutuja. Koko viikonlopun aikataulun näet tästä.
LUE LISÄÄ
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi