Monacon GP:n lähdössä jättikolari – peräti kolme autoa mukana osumassa
Monacon GP jouduttiin keskeyttämään vain neljän ajetun mutkan jälkeen.
Vaativa katurata osoitti hankaluutensa, kun lähdössä kolisi välittömästi niin kärjessä kuin jonon hännillä.
Isoin osuma nähtiin häntäpäässä, kun Red Bullin Sergio Perez osui rajusti seinään, tuhoten autonsa täysin.
Meksikolainen sai osumaa takaa-ajavasta Kevin Magnussenista. Perez leikkasi tanskalaisen eteen, jonka jälkeen tila loppui kesken.
Meksikolainen on onneksi kunnossa. Perezin auto lanasi lopulta eilen aika-ajoista hylätyn Haas-kaksikon. Kaikkien kolmen kilpailut päättyivät siis avauskierrokselle. Valtteri Bottas vältti osumat juuri ja juuri.
Myös kärjessä osui. Toisesta sijasta kamppaillut Carlos Sainz otti kevyttä osumaa McLarenin Oscar Piastrin kanssa, saaden rengasrikon. Sainz joutui ajamaan autonsa pitkäksi, mutta punaisten lippujen keskeyttäessä kilpailun, onnistui kitkuttelemaan autonsa varikolle korjaustöihin.
Kilpailua johtaa Charles Leclerc. Piastri on toisena, George Russell kolmantena.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
