Valtteri Bottas latasi toivonsa kisavauhtiin: ”Ei heitetä vielä pyyhettä kehään”
Kick Sauber -tallin suomalaiskuljettaja Valtteri Bottaksen kauden ensimmäinen aika-ajo meni huonosta tuloksesta huolimatta enempi tai vähempi odotuksien mukaan.
Bottas starttaa lauantain kilpailuun ruudusta 16 ja matka pisteille on pitkä. Tallien voimasuhteet kisavauhdissa on kuitenkin vielä mysteeri ja Sauber on tuntunut pidemmissä vedoissa paremmalta kuin yhdellä kierroksella.
– Ei vain ollut vauhtia yhdellä kierroksella, että koko viikonlopun ollut vähän sama. Toivon, että kisavauhti on parempaa kuin mitä tänään nähtiin. Jostain syystä vaan yhdellä kierroksella ei ollut vauhtia, tuumasi Bottas Viaplayn haastattelussa.
Bottaksen mukaan talli osasi odottaa löytyvänsä aika-ajoissa niiltä sijoilta, minne he päätyivät. Tallikaveri Zhou Guanyu jäi taakse yhden tuhannesosan erolla. Suomalainen kuitenkin yritti pysyä toiveikkaana kisavauhdista ja mahdollisesta noususta jopa pistetaistoon.
– Vaikea tietenkin ennustaa kisavauhtia. Tottakai tähdätään kympin sakkiin, mutta onko se mahdollista, niin sitä en osaa sanoa. Tottakai uusi auto ja vielä paljon aikaa löydettävänä, niin kuitenkin vasta yksi rata ja yhdet olosuhteet, niin ensi viikolla voi olla eri asia. Ei heitetä vielä pyyhettä kehään, veisteli suomalaiskuski.
Paalupaikan lauantaiseen kilpailuun nappasi odotetusti Red Bull -tähti Max Verstappen. Kilpailu käynnistyy kello 17:00 Suomen aikaa.
LUE LISÄÄ
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus