F1-kuskia uhkaa kilpailukielto – keräsi jälleen lisää rangaistuspisteitä

Red Bull -kuljettaja Sergio Perezillä on tukala tilanne loppukautta ajatellen rangaistuspisteidensä takia.
Meksikolainen keräsi lauantaisessa Saudi-Arabian GP:ssä jälleen yhen merkinnän lisää sakkokassaansa varikkoepisodinsa myötä. Red Bull -kuljettajalle lätkäistiin viiden sekunnin aikasakko varomattomasta poistumisesta varikkoruudustaan takaisin varikkotielle.
Aston Martinin Fernando Alonso joutui väistämään meksikolaista, joten tuomaristolle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin tuomita Perez tempustaan. Meksikolaiskonkari ei kunnioittanut varikkoruudussaan olevia liikennevaloja, vaan ampui liikkeelle punaisen valon palaessa. Tästä hyvästä hänelle annettiin aikasakon lisäksi yksi rangaistuspiste tililleen.
Perezillä ei ole kauheasti enää varaa törttöilyyn, sillä hänellä on tällä hetkellä kerättynä kahdeksan rangaistuspistettä. Kuljettaja joutuu automaattiseen kilpailukieltoon, mikäli hän kerää 12 kuukauden aikana 12 rangaistuspistettä tililleen.
Viiden sekunnin aikasakko ei lopulta haitannut Perezin kisaa, sillä tallikaveri Max Verstappen karkasi jälleen maisemaan ja samalla Red Bullin kakkoskuski onnistui repimään tarvittavan eron kolmanneksi sijoittuneeseen Charles Leclerciin nähden.
Perez on kerännyt edellisen kymmenen kisaviikonlopun aikana kaikki kahdeksan rangaistuspistettään alkaen viime kauden Singaporen GP:stä. Seuraavan 15 kisaviikonlopun aikana meksikolainen joutuukin jo välttelemään joutumasta tuomariston syyniin.
Seuraava osakilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua Australian Melbournessa.
LUE LISÄÄ
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Ajaako Valtteri Bottas Cadillacilla? Näin tallipäällikkö kommentoi kuumaa huhua