Virallista: Red Bull -päällikkö Christian Hornerin kohututkintaan vihdoin päätös

Red Bull -organisaatio ilmoitti keskiviikkona päättäneen sisäisen tutkintansa F1-tallipäällikkö Christian Hornerista.
Horner oltiin raportoitu organisaatiolle työntekijöiden toimesta joulukuussa. Syytökset pitivät sisällään asiatonta käytöstä. Tarkkaa tietoa asiattomuuden sisällöstä ei olla kuultu Red Bullilta. Ulkopuoliset tahot, kuten De Telegraaf raportoivat Hornerin lähetelleen seksuaalisävytteisiä viestejä alaisilleen.
Red Bullin palkkaama ulkopuolinen tutkija on kuitenkin haastatellut osallisia perinpohjaisesti eikä syytteitä vastaavaa toimintaa havaittu. Näin ollen Horneria vastaan nostetut syytökset on kumottu. Red Bullin mukaan syytösten tekijällä on oikeus valittaa päätöksestä.
Horner oli tutkinnan alla viikkoja, mutta ei välttänyt valokeilaa. Hänet nähtiin Red Bullin uuden kilpurin lanseeraustilaisuudessa sekä viime viikon talvitesteissä normaalisti. Talli sai kuitenkin kovaa painetta autoliitto FIA:lta sekä jopa sponsoreiltaan kertoa tutkinnasta pikimmiten.
Horner matkaa keskiviikkoiltana Bahrainiin viikonlopun ensimmäistä osakilpailua varten. Ensimmäiset harjoitukset ajetaan jo poikkeuksellisesti torstaina. Itse kilpailu ajetaan lauantaina.
LUE MYÖS:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mick Schumacher saattaa nousta F1-kilpakuskiksi
- F1-kuljettajaa uhkaavat toisetkin potkut
- F1-kausi jatkuu perinteikkäällä näyttämöllä – tässä Monacon GP:n lähetysajat
- Tässä oli Max Verstappenin yllätysmenestyksen salaisuus
- Saako F1-kuljettaja heti potkut?
- NASCAR-tähti ehdolla Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Max Verstappen ei ole menossa Mersulle
- Max Verstappen voittoon viimeisessä Imolan GP:ssä – Charles Leclerc raivostui Ferrarille
- Ferrarille katastrofi Imolan aika-ajoissa – kärkikymmenikössä todellinen yllätys
- F1-sarjassa kauhean näköinen kolari – Red Bull -nuorukainen ajettiin lääkäriautolla radalta
- NASCAR-tähti ehdolla Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Franco Colapinton paluu F1-sarjaan suututti Max Verstappenin – myös muut kärkikuskit ihmeissään