Lewis Hamilton paljastaa eripurasta Mercedeksellä – ”He väittivät minulle jatkuvasti minun olevan väärässä”
Lewis Hamilton shokeerasi F1-maailmaa helmikuun alussa, kun seitsenkertainen maailmanmestari ilmoitti siirtyvänsä Ferrarille vuonna 2025.
Tämä päättää britin historiallisen taipaleen Mercedeksen kanssa. Yhdessä osapuolet saavuttivat kuusi kuljettajien mestaruutta sekä peräti kahdeksan valmistajien mestaruutta.
Viime vuodet eivät kuitenkaan ole sujuneet ruusuilla tanssien. Hamilton on jäänyt voitoitta kaksi vuotta peräkkäin. Ennen tätä jaksoa Hamilton ei ollut koskaan urallaan jäänyt ilman voittoa F1-kauden aikana. Syynä tähän on ollut Mercedeksen heikko kehitystyö uusien aerodynamiikkasääntöjen astuttua voimaan vuonna 2022.
Hamilton itse on puhunut avoimesti Mercedeksen surkeasta ajettavuudesta. Nyt britti paljastaakin Mercedeksen sivuttaneen hänen mielipiteensä useasti.
– Sanoin heille useasti, että he kehittävät autoa väärin. Se ei vain tuntunut koskaan oikealta, Hamilton kommentoi dokumenttisarja Drive to Surviven uudella kaudella.
– He vain sivuuttivat sen. Minulle sanottiin jatkuvasti olevani väärässä. Sitä oli kieltämättä mielenkiintoista kuunnella.
– Sitten viime kauden keskellä he yhtäkkiä myöntyivätkin. ”Taisit sittenkin olla oikeassa”. Nyt automme on täysin erilainen.
LUE MYÖS:
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- McLarenit harjoituskärkenä – Valtteri Bottas tutuilla sijoilla
- F1-tallissa myllätään jälleen – tallipäällikölle taas lähtöpassit
- Tuukka Taponen säväytti – pätki tallikaverinsa välittömästi
- Rangaistu Max Verstappen avasi vahvasti Belgiassa – ylivoimainen kärkiaika
- Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun
- Onko Valtteri Bottaksen F1-ura sinetöity? Kohukuskille sittenkin uusi sopimus suomalaisen perässä olleen tallin kanssa
- Red Bull pani stopin Max Verstappenin öisille harrastuksille – ”Hän oli aiempaa herkkänahkaisempi”
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Valtteri Bottaksen F1-uran jatko vaarassa – suomalaiselta synkkä viesti sopimusneuvotteluista

- Max Verstappen tuomariston kuultavaksi – lyödäänkö hollantilaiselle rangaistus?
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Max Verstappen kävi kuumana vielä kilpailun jälkeenkin: ”He kaikki voivat painua vi**uun”
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Oscar Piastrille kauden kohutuin voitto Unkarissa – Max Verstappenilla pimeni täysin: Huutokilpailu tiimiradiossa tallin kanssa
- Sergio Perez toheloi jälleen – Red Bull -pomojen kärsivällisyys loppumassa: ”Viimeinen asia, jota kaipasimme”
- McLaren jyräsi Unkarin GP:n aika-ajoissa – raju ulosajo aiheutti keskeytyksen avausosiossa