Bahrainin talvitesteistä muodostumassa täysi farssi – onko kauden avauskilpailu ongelmissa?
Bahrainin talvitestit eivät ole sujuneet toivotulla tavalla.
Sakhirin rata on aiheuttanut päänvaivaa järjestäjille jo kaksi päivää peräkkäin. Torstaina ajot keskeytettiin aamupäivän sessiossa, kun Ferrarin Charles Leclerc vahingoitti autonsa radan vesikaivon kannen irrotessa mutkassa 11. Radan korjaustyöt kestivät niin pitkään, että koko sessio täytyi päättää ennenaikaisesti.
Sama ongelma nostaa päätään myös viimeisenä testipäivänä. Tällä kertaa Red Bullin Sergio Perez ajoi saman kannen päältä irrottaen sen eilisistä korjauksista huolimatta. Näin sessio keskeytyi vain muutaman minuutin ajon jälkeen.
FIA on päättänyt perua perjantain lounastauon täysin. Nyt koko perjantai ajetaan yhteen putkeen aina kello 18:00 saakka. Kuljettajat joutuvat vaihtamaan ajovuorojaan siis ”lennosta” ilman määrättyä taukoa.
Tämä aiheuttaa huolta myös ensi viikkoa ajatellen. Ongelma kaivonkansien kanssa on paljon perusteellisempaa mitä ratajärjestäjät ovat ajatelleet. FIA:n määräyksen mukaan jokainen kaivonkansi täytyy tarkistaa erikseen ongelman tarkistamiseksi. Kauden on määrä alkaa kuitenkin jo ensi torstaina. Samanlaisia ongelmia on siis oletettavissa.
Red Bull on ollut talvitestien suurin säväyttäjä. Talli lähtee kauteen selkeänä ennakkosuosikkina.
LUE MYÖS:
- Karmealla ajovirheellä rajut seuraukset – Sortuuko pelätty F1-pomo radikaaliin ratkaisuun?
- Valtteri Bottaksen vauhti ihmetyttää – ”Ero ei ole kymmenyksiä, vaan sekunteja”
- Sardinian MM-ralli 2026: Aikataulu, osallistujat, tv-lähetykset ja pistetilanne
- Bahrainin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ralli SM 2026: Kisat, pisteet, kuskit ja uutiset
- Azerbaidzhanin GP 2026: Tulokset ja uutiset
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Valtteri Bottaksen vauhti ihmetyttää – ”Ero ei ole kymmenyksiä, vaan sekunteja”
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus