Michael Schumacerin tilanteesta musertava avautuminen – ”Olen menettänyt toivoni”

F1-sarjan seitsenkertaisen maailmanmestarin Michael Schumacherin traagisesta lasketteluonnettomuudesta tulee kohta kuluneeksi kymmenen vuotta.
Schumacherin managerina aikoinaan pitkään toiminut Willi Weber avautuu entisestä suojatistaan Focus-lehden haastattelussa. Weber kertoo poteneensa huonoa omatuntoa etenkin siitä, ettei käynyt katsomassa Schumacheria hänen onnettomuutensa jälkeen.
– Kun ajattelen Michaelia nyt, valitettavasti minulla ei ole mitään toivoa enää hänen näkemisestään, aloittaa Weber.
– Minun olisi pitänyt käydä katsomassa häntä silloin sairaalassa.
81-vuotias saksalainen kertoo surreensa Michaelin tilannetta pitkään, mutta totesi jossain vaiheessa sen tosiasian, että hänen on päästävä tapahtuneesta yli ja jatkaa omaa elämäänsä. Samalla jatkuvat utelut Schumacherin tilasta alkoivat rasittaa Weberiä entisestään.
– Miksei kukaan kysele, kuinka minulla menee? Tilanne selkeytyi ja totesin, että paskan on päästävä pois päästäni, muisteli Weber.
Michael Schumacher loukkaantui lasketteluonnettomuudessa 29. joulukuuta 2013 hänen iskettyään päänsä lumen alla lymyilevään kiveen. Saksalaislegenda sai tilanteesta vakavan aivovamman ja hänen tilastaan ei olla kerrottu sen jälkeen koskaan tarkempia uutisia julkisuuteen.
LUE MYÖS: F1-kauden kolarikustannukset julki – Valtteri Bottas loistaa varmuudellaan
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä päätti Sardinian rallin kunnialla
- Mersun George Russell voi tehdä yllättävän siirron