Lewis Hamilton ja Max Verstappen päätyivät melkein tallikavereiksi – Red Bull -pomolta yllätyspaljastus tuoreista sopimusneuvotteluista

Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner paljasti keskiviikkona tallin neuvotelleen seitsenkertaisen maailmanmestari Lewis Hamiltonin kanssa.
Brittikuljettaja solmi uuden kaksivuotisen sopimuksen Mercedeksen kanssa kesällä. Sitä ennen Hamilton neuvotteli kuitenkin muiden F1-tallien kanssa. Neuvottelut Ferrarin kanssa vuotivat julkisuuteen, mutta muistakin keskusteluista huhuiltiin varikkoalueella.
Horner paljastaakin Hamiltonin neuvotelleen Red Bullin kanssa aikaisemmin tänä vuonna. Brittikuljettajaa kaavailtiin jopa vihamies Max Verstappenin tallitoveriksi ensi kaudelle. Lopulta neuvottelut eivät johtaneet ajopaikkaan.
– Olemme neuvotelleet Lewisin kanssa lukuisia kertoja vuosien saatossa. Tuoreimmiten hänen taustajoukkonsa otti yhteyttä aiemmin tällä kaudella, Horner kommentoi Daily Mailille.
– Emme kuitenkaan nähneet hänen ja Maxin dynamiikan toimivan yhdessä. Se ei vain olisi oikein. Tällä hetkellä olemme 100% tyytyväisiä siihen mitä meillä on.
Hamilton on jäämässä voitoitta jo toista kautta peräkkäin. Brittikuljettaja oli onnistunut voittamaan vähintään yhden kilpailun F1-kaudella ennen viime vuoden sääntömuutoksia.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan