Brasilian sprintin aika-ajoissa nähtiin hirmukolari – Valtteri Bottakselle onnenkantamoinen

Brasilian GP:n sprinttipäivä alkoi sydämentykytyksillä.
Aivan ensimmäisen aika-ajosession loppupuolella nähtiin hirmukolari, missä Alpinen Esteban Ocon lensi seinään rajusti radan kolmannessa mutkassa. Toinen osapuoli osumassa oli Aston Martinin Fernando Alonso.
Osuma oli kahden tekijän summa. Aikakierrokselle lähtenyt Ocon menetti yliohjauksessa autonsa hallinnan ajautuen suoraan Alonson vasempaan eturenkaaseen päin. Alonson on board -kamera osoittaa kuitenkin espanjalaisen kääntäneen rattia juuri vasemmalle suoraan Oconin tielle.
Alonso pystyi jatkamaan matkaa, mutta Oconin matka päättyi seinään. Samalla ranskalainen karsiutui jatkosta.
Valtteri Bottas hyötyi session ennenaikaisesta keskeyttämisestä. Suomalainen selvisi jatkoon sijalta 12.
Sprintti aika-ajosta karsiutuivat Oconin lisäksi Lance Stroll, Zhou Guanyu, Lance Stroll sekä Williams-kuskit. Session kärkiajan kellotti Ferrarin Carlos Sainz.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Kalle Rovanperä pudotti jättiyllätyksen Viaplaylla – tekemässä uuden aluevaltauksen
- Kuva: Kalle Rovanperä tapasi Max Verstappenin – Toyota ylisti tuoreita maailmanmestareita
- F1-sarjassa pitkä putki päätökseen – vastaavaa tapahtunut viimeksi 71 vuotta sitten
- Ferrari kielsi Charles Leclercin huvit – monacolainen raivostui: ”Voi vi**u sentään”
- Abu Dhabissa tuttu kuningas – Mercedes voitti miljoonien taiston Ferraria vastaan
- Max Verstappenille paalupaikka kauden viimeisessä aika-ajossa – kärkitallit kompuroivat
- Max Verstappenin varikkotötöily aiheuttaa jo toisen sääntömuutoksen – tuomariston linjaus astuu voimaan välittömästi
- MTV: Mika Häkkinen hyppäsi Kalle Rovanperän kyytiin – hurja vauhti oli liikaa: ”Älä nyt s**tana!”
- Valtteri Bottaksen ”peppukalenteri” huutokaupataan – ja miten LV:n takki liittyy tähän kaikkeen?
- Kalle Rovanperän päätös sai rallilegendan vakavoitumaan: ”Surullista nähdä, että…”
- Kalle Rovanperän päätös sai rallilegendan vakavoitumaan: ”Surullista nähdä, että…”
- Ferrari kielsi Charles Leclercin huvit – monacolainen raivostui: ”Voi vi**u sentään”
- Max Verstappenin varikkotötöily aiheuttaa jo toisen sääntömuutoksen – tuomariston linjaus astuu voimaan välittömästi
- Lewis Hamilton ja Max Verstappen päätyivät melkein tallikavereiksi – Red Bull -pomolta yllätyspaljastus tuoreista sopimusneuvotteluista