Lauantaina rajuun kolariin joutunut F1-kuski ei osallistu Singaporen kilpailuun – tallilta mukana vain yksi auto

Lauantain aika-ajoissa pahasti kolaroinut Lance Stroll ei osallistu Singaporen osakilpailuun.
Aston Martinin tiedotteen mukaan päätös tehtiin yhdessä tallin johtoportaan sekä Strollin kanssa. Kanadalainen vietiin osumansa jälkeen välittömästi radanläheiseen terveyspisteeseen tarkastuksia varten. Suurempia vammoja ei löydetty, mutta tallipäällikkö Mike Krackin mukaan Strollin käsi on edelleen hellänä osumasta.
Tämän lisäksi Strollin auto meni palasiksi osumassa, eikä tallilla ole välttämättä aikaa korjata kilpuria ajoissa.
– Meidän prioriteettimme on pitää huolta, että Lance toipuu osumasta. Tämän lisäksi auton korjaamiseen menevät resurssit ovat niin ajallisesti kuin maksullisesti tällä hetkellä niin suuret, että olemme päättäneet yhdessä Lancen jättäytyvän kilpailusta, Krack kommentoi Chris Medlandin mukaan.
– Tärkein asia nyt on se, että Lance on valmis Japanin osakilpailua varten.
Talli ei lähetä varakuljettaja Felipe Drughovichia radalle, vaan osallistuu kilpailuun yhdellä autolla. Tätä kilpuria miehittää Fernando Alonso.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- F1-kuskin potkut lipsahti ulos suorassa tv-lähetyksessä? – Näin vastaa tallipäällikkö
- Miamin sprinttikilpailun tulokset uusiksi – kolme kuskia pisteiltä ulos
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Red Bullin toisen auton kirous jatkuu – tiimiltä nolo kämmi
- Max Verstappenilta jälleen mestarillista venymistä – Ferrarin vauhti kateissa
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Miamin GP:n sprintissä mieletöntä draamaa – Max Verstappen putosi viimeiseksi