EK16: Teemu Suninen nousi takaisin kolmanneksi – Elfyn Evans vankisti jälleen johtoaan
Jyväskylän MM-rallissa oli ohjelmassa jo kilpailun 16:s erikoiskoe. Päijälässä nopeinta kyytiä tarjoili jälleen Toyotan Elfyn Evans. Evans nakutti tällä kertaa 4,5 sekunnin pohjat ja johtaa rallia jo puolella minuutilla ennen Hyundain Thierry Neuvillea.
Hyundain keikkakuski Teemu Suninen jatkaa taistoaan kolmannesta sijasta. EK16:lla jokelalainen pätki Takamoto Katsutan 1,1 sekunnilla ja nappasi kolmospaikan takaisin itselleen.
– Urat ovat todella vaikeita. Minun pitää muuttaa hieman ajotyyliäni, mutta ei se helppoa ole, veisteli Suninen.
Vääntö jatkuu erittäin tiukkana ja ero on Päijälän jälkeen suomalaisen hyväksi 0,3 sekuntia.
Jari-Matti Latvala lasketteli jälleen takuuvarmasti Päijälässä ja jatkaa edelleen viidentenä ilman suurempaa draamaa. Latvala kertoi yrittäneensä tulla hieman väkevämmin, mutta jäi silti noin viisi sekuntia M-Sportilla ajavalle vakiokuskille Pierre-Louis Loubet´lle.
– Vähän hitaammin kuin Loubet, vaikka yritin tulla kovempaa. Ehkä olen tulossa vanhaksi, vitsaili Latvala maalissa.
Lauantaina ajetaan vielä kaksi pätkää, joista seuraava käynnistyy kello 17:35. Kilpailun kokonaistilanne alla.
Suomen MM-rallin tilanne, EK 16/22
- Elfyn Evans, Toyota
- Thierry Neuville, Hyundai +30,0
- Teemu Suninen & Mikko Markkula, Hyundai +1:26,6
- Takamoto Katsuta, Toyota +1:26,9
- Jari-Matti Latvala & Juho Hänninen, Toyota +3:11,3
- Oliver Solberg, Skoda (WRC2) +6:54,7
- Sami Pajari & Enni Mälkönen, Skoda (WRC2) +7:00,1
- Adrien Fourmaux, Ford (WRC2) +7:34,1
- Andreas Mikkelsen, Skoda (WRC2) +7:56,8
- Nikolai Gryazin, Skoda (WRC2) +8:08,0
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki