Tuohtunut Max Verstappen Itävallan sprintin voittoon – Valtteri Bottaksen strategia käsittämättömän surkea
Kauden toinen sprinttitapahtuma päättyi MM-kärkinimi Max Verstappenin voittoon.
Hollantilainen haastettiin vain kertaalleen koko kilpailussa. Ensimmäisellä kierroksella Verstappen joutui painimaan tallitoveri Sergio Perezin kanssa. Kaksikon välillä nähtiin jopa rumia otteita, mutta kumpikaan ei osumia saanut. Verstappen oli tympääntynyt ajan jälkeenkin.
– Hyvää työtä, mutta ensimmäisen mutkan tapahtumat eivät olleet okei. Siinä olisi voinut käydä todella pahasti, Verstappen kommentoi tiimiradioon.
Kolmannen sijan nappasi Ferrarin Carlos Sainz. Seuraavaksi maaliin ajoivat Aston Martin -kaksikko Lance Stroll edellä. Kuudenneksi maaliin ajoi uhkarohkean strategian kesken kisan ottanut Nico Hülkenberg. Saksalaisen myöhäinen rengasvaihto toimi.
Seitsemänneksi sijoittui Esteban Ocon vain yhdeksän tuhannesosaa George Russellin edessä. Russell hyötyi niin ikään uhkarohkeasta rengasvaihdosta.
Valtteri Bottaksen strategia oli puolestaan sanalla sanoen käsittämätön. Aluksi suomalaiselle annettiin medium-seos selvällä sadekelillä, ja lopulta hänet jätettiin radalle loppuun asti välikelin seoksella. Alfa Romeot jäivät koko joukon hännille sprintissä.
LUE MYÖS:
- Max Verstappen kiehahti toimittajan jossittelusta: ”Nytkö sinä virnuilet siellä?”
- Tuore maailmanmestari Lando Norris liikuttui totaalisesti: ”Tämä on ollut pitkä matka”
- Tässä on F1-sarjan uusi maailmanmestari – jännittävä mestaruustaisto ei ratkennut voitolla
- Valtteri Bottas
- Lewis Hamilton synkissä vesissä – ”Miettii oikeasti jatkaako uraa F1:ssä”
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin