Belgian tulevaa kisaviikonloppua varjostavat kirjaimellisesti synkät pilvet, kun rata-alueelle on luvattu runsaita sateita pitkin viikonloppua.

Formaatissa on mukana tällä kertaa jälleen sprinttikilpailu, joten kuskeilla riittää sateen lisäksi murehdittavaa, kun tarjolla on vain yksi tunnin mittainen harjoitus. Todennäköisenä skenaariona on luvassa tilanne, että perjantain vapaat harjoitukset joudutaan perumaan kokonaan, joten tiimit ja kuljettajat joutuisivat lähtemään kylmiltään kohti aika-ajoja, mikäli niitäkään pystytään viemään läpi.

Perjantain harjoituksien jälkeen autojen säädöt lyödään Parc Ferme -säännön johdosta lukkoon, jonka jälkeen mennään niillä mihin on päädytty. Auton muuttaminen tarkoittaa automaattista lähtöä jonon perältä.

F1-kuljettajat ovat muutenkin ilmaisseet huolensa viikonlopun alla FIA:n suuntaan. Span rata tunnettu vaarallisuudestaan ja riskit lisääntyvät hurjasti märissä olosuhteissa. Ferrari-kuljettaja Charles Leclerc toivoo, ettei sessioita yritetä viedä väkisin läpi, mikäli rata on liian märkä. Paine johdossa on kova, etenkin viime vuosien ikävien onnettomuuksien myötä. F2-kuljettaja Anthoine Hubert menetti henkensä Spassa 2019 ja heinäkuun alussa puolestaan Euroopan Formula Regional sarjassa kisannut Dilano van ‘t Hoff sateisissa olosuhteissa.

– Sitä mitä me näämme on vaikeaa pukea sanoiksi, paitsi että emme näe mitään. Emme me liioittele sitä sanomalla niin ja se on suuri ongelma formula ykkösissä ja moottoriurheilussa yleisesti, sanoo Leclerc PlanetF1:lle.

– Meillä on paljon downforcea, jonka myötä syntyy runsas vesipatsas, joka aiheuttaa onnettomuuksia, kun emme ehdi reagoida edellä tapahtuviin tilanteisiin. Se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta siihen pitäisi löytää ratkaisu.

– Sen lisäksi täytyy olla tarkkana, että koska on turvallista aloittaa kilpailu sateella. Se on toinen aihe, jota FIA:n täytyy katsoa tarkasti, etenkin tällaisena viikonloppuna, jossa näyttäisi satavan melko runsaasti koko ajan, tuumasi Leclerc.

Charles Leclerc on huolissaan tulevan viikonlopun olosuhteista. Artikkeli jatkuu
Kuva: Getty Images

Mercedes-kuljettaja George Russell kehottaa pomoja olemaan rohkeita päätöksissään. Turvallisuuden on oltava prioriteettilistan kärjessä.

– Vime aikaisten tapahtumien johdosta FIA:n on oltava rohkeita päätöksiensä kanssa, mitä tulee turvallisuuteen ja näkyvyyteen, tuumaa kuskiyhdistyksen johtajanakin toimiva Russell.

– Kaikkia haluavat ajaa kilpaa, mutta suoralla mennessämme 320 kilometriä tunnissa et näe edes 50 metriä eteenpäin ja se tarkoittaa rajuja onnettomuuksia. Heillä on suuri vastuu tulevana viikonloppuna, totesi britti.

Seitsenkertainen maailmanmestari Lewis Hamilton on omassa kannassaan diplomaattisempi. Mercedes-kuljettaja valaa luottoa siihen, ettei autoja päästetä radalle, mikäli se ei ole turvallista. Hamilton kertoo, ettei mielessä saa olla huolia turvallisuudesta ratin takana.

– Se ei ole sellaista, jota ajattelen kuljettajana, sillä sellaista ei saa tulla mielen päälle, toteaa Hamilton.

– Luotan siihen, mitä he tekevät. Emme olisi täällä, jos se ei olisi heidän mielestään turvallista. He ovat tehneet uskomatonta työtä viime vuosikymmenet ja luotan heidän tekevän oikeat päätökset, sanoi Mercedes-tähti.

Tältä näytti Belgian GP 2021. Turva-auton perässä kokeiltiin pari kierrosta ja siinä olivat lopputulokset. Artikkeli jatkuu.
Kuva: Getty Images

Hamiltonin entinen tallikaveri ja nykyinen Alfa Romeo -kuljettaja Valtteri Bottas oli samoilla linjoilla, vaikkakin tiedostaa Span kaltaisen radan lisävaarat sateella.

– Me nojaamme paljon heidän päätöksiinsä. Jotkut radat ovat vaarallisempia kuin toiset, etenkin säätilan lisämausteilla. Näkyvyys on täällä suuri tekijä ja siinä kohtaa muiden täytyy kontrolloida kuskeja siitä, voidaanko kisaa ajaa vai ei ja varmistaa, ettei kellekään satu mitään, veisteli Bottas.

Simulaattorit arvossa arvaamattomassa?

F1-kuljettajat hinkkaavat kisakalenterin ratoja kierrostolkulla tiimiensä simulaattoreissa, joissa kilpureihin lyödään suuntaa antavia säätöjä. Viilauksista huolimatta varsinaiset säädöt hiotaan kuntoon joka kerta radalla perjantain- sekä lauantain harjoituksissa. Alpine-kuljettaja Esteban Ocon kertoo heidän olleen varautuneita siihen, mikäli perjantaina ei harjoitella ollenkaan ja kaikki painavatkin suoraan aika-ajoon.

– Niin on käynyt meille aiemmin sprinttiviikonloppuna (harjoitukset väliin), joten tiedämme kuinka tärkeää se on. Sateen sattuessa meillä on enemmän renkaita, joka ei ole huono tilanne, mutta se johtaa epätietoisuuteen, veisteli Ocon.

Belgian GP-viikonloppu käynnistyy alkuperäisen aikataulun pitäessä perjantaina kello 14:30 Suomen aikaa. Koko viikonlopun aikataulun näet tästä.

LUE MYÖS: Red Bull siirtää resursseja jo ensi kauteen – syynä ”merkittävä” tuulitunnelirangaistus