Espanjan viimeisen harjoituksen loppu poikii herkullista aika-ajoa – Valtteri Bottas hyvässä vauhdissa
Espanjan kisaviikonlopun viimeinen harjoitussessio päättyi hiljaisesti. Suurin osa talleista päätti säästellä koneitaan ajaen vain muutaman kierroksen.
Mielenkiintoa lauantaihin tuo kuitenkin päivän sääennuste. Jo eilen povailtu saderintama osui Barcelonan radalle kolmansien harjoitusten aikana, luoden epävakaat rataolosuhteet. Täyteen suihkuun ei vielä päästy, mutta myrskyvaroitus on annettu.
Sessiota hallitsi totuttuun tapaan Red Bullin Max Verstappen etunenässä. Uusia päivityksiä vielä testaileva Mercedes suoriutui jo selkeästi perjantaita paremmin. Lewis Hamilton oli kolmas ja George Russell kuudes.
Myös Valtteri Bottaksen vauhti näyttäisi riittävän haastamaan Q3-paikasta iltapäivän aika-ajossa. Bottas oli kärkeä noin seitsemän kymmenystä perässä sijalla kahdeksan. Myös tallitoveri Zhou Guanyu löytyi kärkikymmenikön tuntumasta.
Session ainoan punaisen lipun aiheutti Williamsin Logan Sargeant. Nuori amerikkalaiskuski ajoi kilpurinsa ulos noin 10 minuutin ajon jälkeen.
– Minä en uskalla ajaa kovempaa näissä olosuhteissa, kommentoi Verstappen tiimilleen session lopussa.
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi