EK14: Sardinian MM-rallissa hurjaa draamaa: Sébastien Ogier ajoi ulos – Hyundailla tallimääräys
Sardinian MM-ralli jatkui lauantaina alkuillasta vaikealla Tulan 22 kilometrin erikoiskokeella. Lisähaastetta toiseen kertaan ajettavalle pätkälle toi vallitseva sade.
Haastava erikoiskoe kulutti mustetta käsikirjoittajan kynästä runsaasti, kun rallia johtanut Toyota-tähti Sébastien Ogier rysäytti ulos.
EK14:n selvitti nopeiten ensimmäisenä reitillä ollut Dani Sordo. Thierry Neuville oli pätkän toiseksi nopein ja nousi samalla kolmannelta sijalta rallin kärkeen.
Toyotan Kalle Rovanperä on keskittynyt lauantaina pääasiassa vain varmistelemaan ja pysymään poissa ongelmista. Strategia on osoittaunut melko tehokkaaksi muiden ongelmien myötä ja Ogierinkin mentyä lepikkoon, nousi suomalaismestari jo kolmanneksi.
– Ei ole renkaita yhtään jäljellä. Kaikki pehmeät pilalla ja vain yksi kova alla. Suunnitelma oli vain tulla läpi, kommentoi Rovanperä maalissa.
Lappi ei saanut vaikeaa Tulan pätkää osumaan tälläkään kertaa toivotulla tavalla. Suomalainen jäi tallikaveri Neuvillesta hurjat 26,9 sekuntia ja Hyundain kaksoisjohto tarkoittaa sitä, että voittotaisto tyrehtyi tähän.
– Kun näin Sebin, niin oli selkeää, ettei kannata enää taistella, viittasi Lappi tallin sisäiseen marssijärjestykseen.
Lauantaina on ohjelmassa enää yksi erikoiskoe. EK15 käynnistyy kello 19:44 Suomen aikaa. Sardinian rallin kokonaistilanne alla.
Sardinian MM-rallin tilanne, EK 14/19
- Thierry Neuville, Hyundai
- Esapekka Lappi & Janne Ferm, Hyundai +23,8
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota +1:35,7
- Elfyn Evans, Toyota +5:24,2
- Dani Sordo, Hyundai +6:17,1
- Adrien Fourmaux, Ford (WRC2) +7:51,7
- Andreas Mikkelsen, Skoda (WRC2) 8:15,7
- Teemu Suninen & Mikko Markkula (WRC2) +10:22,7
- Emil Lindholm & Reeta Hämäläinen, Skoda (WRC2) +10:44,1
- Kajetan Kajetanowicz, Skoda (WRC2) +11:03,3
LUE MYÖS:
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta