Valtteri Bottas varoittaa Sergio Pereziä – ”Se ei tule olemaan helppoa”

Alfa Romeon Valtteri Bottas varoittaa Red Bullin Sergio Pereziä malttamaan liikaa henkseleiden paukuttelua tallikaveriaan vastaan tämän kauden mestaruustaistossa.
Suomalainen puhuu syvällä kokemuksen rintaäänellä, sillä Bottas ajoi monta kautta mestaruudesta Lewis Hamiltonia vastaan Mercedeksellä. Bottas ei onnistunut kertaakaan brittiä pätkimään, vaikka pari kertaa suomalainen vahvan alun kaudelle onnistuikin saavuttamaan.
Perez on vastaavanlaisessa tilanteessa Red Bullilla yrittäessään syrjäyttää energiajuomatallin kultapoikaa valtaistuimelta. MM-taisto on viidenteen kilpailuun lähdettäessä auki ja sunnuntaina Perezillä on loistava mahdollisuus napata pistetaulukon kärkipaikka itselleen. Meksikolainen lähtee paalulta ja Max Verstappen vasta yhdeksännestä ruudusta.
– Voin mukautua häneen siltä osin, kuinka hän yrittää löytää joka vuosi uutta ja pätkiä tiimikaverinsa. Hänellä on ollut ihan hyvä kausi tähän mennessä ja aika näyttää, mutta se ei tule olemaan helppoa, sanoo Bottas Speedcafelle.
Perez on vakuutellut medialle, että hänellä on tallin täysi tuki takanaan taistellakseen mestaruudesta. Juuri tämä on se aspekti, joka on Bottaksen mielestä kaikkein tärkein asia.
– Sinun täytyy saada kaikki mukaan, jotta saat heidät uskomaan sinun pystyvän voittamaan. Uskon hänen työstävän jokaista osa-aluetta ja loppupeleissä kyse on mometumista. Hyvät tulokset seuraavat toisiaan, kun koko tiimi on takanasi ja se buustaa kaikkea, jatkaa kokenut suomalainen.
Bottas jatkaa sanomalla, että jossain vaiheessa kautta tiimi tulee tekemään kuitenkin kivuliaan ratkaisun toisen kuljettajan kantilta, joka on nähty monesti myös suomalaisen uralla Hamiltonia vastaan.
– Hän saa tukea tiimiltään tiettyyn pisteeseen asti. Kyse on siitä, millä tavalla eri tiimit toimivat ja mitä he päättävät sitten, kun piste-ero kasvaa, jutteli Bottas.
Sunnuntaiseen Miamin osakilpailuun Perez lähtee kuuden pisteen takamatkalta tallikaveriinsa nähden. Miamin GP starttaa kello 22:30 Suomen aikaa.
LUE MYÖS: Valtteri Bottas perkasi Alfa Romeon alkukautta – tässä on tiimin suurin heikkous
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos