Ferrari halusi korvata Kimi Räikkösen F1-kohukuskilla – ”Sopimus oli jo pöydällä”
Entinen F1-kuski Daniil Kvjat paljasti tuoreessa haastattelussa, että Ferrari halusi hänet Kimi Räikkösen korvaajaksi vuonna 2016. Tämä olisi jättänyt suomalaisen toisen stintin Ferrarilla vain kahden kauden mittaiseksi.
Lopulta silloin Red Bullilla ajanut venäläiskuski päätti jäädä energiajuomatalliin. Sopimus oli jo Kvjatin edessä, mutta menestys Red Bullilla oli liian houkuttelevaa.
Vain muutama viikko sopimustarjouksesta, Kvjat pudotettiin sisartalli Toro Rossolle Max Verstappenin tieltä. Nyt jo F1-sarjasta pois jäänyt Kvjat katuu päätöstään tänäkin päivänä.
– Ajoin silloin todella hyvin. Olin juuri ajanut taas podiumille, Kvjat aloitti Tracklimits-podcastin haastettelussa.
– Minulla oli siinä vaiheessa myös sopimustarjous ajaa Ferrarilla. He halusivat minun korvaavan Kimin.
– Minulle oli hyvin vaikeaa henkisesti hyväksyä, että vain viikkoja aikaisemmin olin nähnyt Ferrarin tarjoaman sopimuksen edessäni, ja nyt minut pudotettiin Toro Rossolle. Asiat eivät enää sujuneetkaan.
Päätös olisi ollut hankala tallikemioiden kohdalla. Kvjat sekä Ferrarin tähtikuski Sebastian Vettel olivat ottaneet yhteen radalla useita kertoja. Vettel oli nimennyt venäläiskuskin ”Torpedoksi”.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen