Q2: Valtteri Bottaksen päivä päätökseen – vuosia sivussa ollut kuski jatkoon Haasilla!
Bahrainin aika-ajojen toinen osio jatkui jälleen erittäin tiukkana. Koko kärkikymmenikkö oli alle sekunnin päässä toisistaan.
Ferrari jatkoi dominointia Charles Leclercin napaten ykköspaikan. Vain yhden kierroksen ajanut Max Verstappen onnistui pysymään toisena samalla, kun tallikaveri Sergio Perez sai huokaista helpotuksesta. Meksikolainen oli vasta seitsemäs.
Päivän suurin onnistuja on jo nyt Haasin Nico Hülkenberg. Paluumuuttaja ajoi loistavan kierroksen ja oli peräti seitsemäs samalla, kun tallitoveri jäi ensimmäiseen osioon.
Mercedes-kaksikko haastaa myös paalupaikasta. Lewis Hamilton sekä George Russell jäivät kärkiajasta vain kaksi kymmenystä.
Valtteri Bottaksen päivä päättyi toiseen osioon. Suomalainen lähtee huomiseen osakilpailuun ruudusta 12. Tallikaveri Zhou Guanyu lähtee miehen viereltä. Sessiosta putosivat myös Lando Norris, Yuki Tsunoda sekä Alex Albon.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus