Mercedeksellä pinna kiristyy – tallin tekniselle johdolle lätkäisty jo uhkavaatimus
Mercedeksen avauskilpailu Bahrainissa ei sujunut toivotulla tavalla, kun mustat autot jäivät vasta sijoille viisi ja seitsemän.
Poikkeavan aerodynamiikkaratkaisunsa kehittämistä jatkanut saksalaisvalmistaja pidättäytyi suunnitelmassaan ja koitti repiä keksinnöstään vieläkin lisää suorituskykyä irti viime kauden vahvan loppukauden johdosta.
Mercedes oli Bahrainissa kuitenkin vasta neljänneksi nopein auto kilpailussa ja tallissa raportoidaan kärsivällisyyden olevan lopussa jo heti alkuunsa. Tallipäällikkö Toto Wolff kertoo ongelmien olevan nimenomaan aeropuolella ja heikon suorituskyvyn johtuvan heidän väärästä konseptistaan. Asia selittyy simppelisti sillä, että heidän asiakastallinsa Aston Martin oli hurjassa vauhdissa eri filosofian kilpurilla, vaikka perusta on sama kuin Mercedeksellä.
– Sama moottori, vaihdelaatikko sekä jousitus ja he ovat meidän edellämme. On selvää, että ongelmat jäljittyy aeropuolelle, sanoi Wolff.
Muutoksia auton konseptiin voidaan odottaa olevan luvassa ja Mike Elliottin johtamalla teknisellä osastolla paine vain kiihtyy. Asiaa ei helpota se tosiasia, että uusien komponenttien valmistamisessa menee runsaasti aikaa.
Mercedeksen kerrotaan pitäneen Bahrainin GP:stä palattuaan Brackelyn tehtaalla pitkän palaverin, joka oli kestänyt yön pikkutunneille saakka. Red Bull päätti Mercedeksen dominanssin myös valmistajien puolella viime kaudella ja saksalaisvalmistajalla on niin kiire takaisin voittotaistoon, että tekniselle osastolle olisi jaettu jo uhkavaatimus Mercedeksen palauttamiseksi taistoon paremmista sijoista.
LUE MYÖS: Näin paljon F1-autot ovat nopeutuneet viime vuodesta – kärkipäässä todellinen yllättäjä
Lähde: formu1a.uno
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä