Esapekka Lapin ralli pilalla – Kalle Rovanperä taistelee edelleen palkintopallista
Ruotsin MM-rallin lauantain ajopäivä on saatu pakettiin. Sunnuntaille johtopaikalta lähtee väkevästi ajanut Fordin Ott Tänak.
Virolainen nousi lauantai-iltapäivänä kärkeen, kun rallia pitkään johtanut Hyundain Craig Breen koki rengasrikon EK13:lla. Irlantilainen menetti hänen onnekseen vain muutaman sekunnin ja säilyi edelleen voittotaistossa mukana. Hyundai-kuski kärsi vielä pätkän viimeisellä yleisöpätkällä lisää, kun hänellä oli renkaat aivan loppu. Eroa Tänakiin kertyi jo 8,6 sekuntia.
Kolmastoista erikoiskoe oli suomalaisittain musta, kun ensin Toyotan Kalle Rovanperä pyörähti ja menetti asemiaan. Rovanperä kuitenkin nousi aluksi kolmanneksi, kun Hyundai Esapekka Lappi ei ollut yhtä onnekas. Pieksämäen miehellä hajosi eturengas kovavauhtisessa kurvissa ja hän ajautui lumipenkkaan. Aikaa tuhraantui seitsemän minuuttia ja haaveet hyvistä pisteistä pöllysivät hankeen. Rovanperä jatkaa rallissa neljäntenä Thierry Neuvillen livahdettua edelle.
Sunnuntaina luvassa on enää kolme erikoiskoetta. Aikataulun näet tästä. Rallin kokonaistilanne alla.
Ruotsin MM-rallin tilanne, EK 15/18
- Ott Tänak, Ford
- Craig Breen, Hyundai +8,6
- Thierry Neuville, Hyundai +23,7
- Kalle Rovanperä, Toyota +27,5
- Elfyn Evans, Toyota +57,7
- Pierre-Louis Loubet, Ford +2:28,1
- Oliver Solberg, Skoda (WRC2) +5:55,0
- Ole Christian Veiby, Volkswagen (WRC2) +6:46,6
- Sami Pajari, Skoda (WRC2) +7:08,9
- Nikolai Gryazin, Skoda (WRC2) +7:20,0
LUE MYÖS:
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella