Ott Tänak löysi ajopaikan rallin MM-sarjasta – tie vie uran alkuajoilta tuttuun osoitteeseen
Rallin MM-sarjan kauden 2019 maailmanmestari Ott Tänak jatkaa rallin MM-sarjassa M-Sportin tallissa Fordin ohjaimissa. Tiimi julkisti ensi kauden kattavan sopimuksen keskiviikkona.
Näin ollen virolaiskuljettaja palaa uransa alkuajoilta tuttuihin maisemiin, sillä juuri M-Sport antoi hänelle aikoinaan mahdollisuuden rallin MM-sarjassa ensimmäisen kerran vuonna 2011.
Tänak on M-Sportin ensimmäinen vahvistettu kuljettaja ensi kaudelle ja kartanlukijana hänen kanssaan jatkaa edelleen vanha tuttu Martin Järveoja.
– M-Sport on paikka, joka kasvatti minut kuljettajaksi opettaen kovia läksyjä tullessani huipputason kuljettajaksi. Maailmanmestaruuden voitettuani, en ole kyennyt puolustamaan titteliä, enkä saa rauhaa itseni kanssa, ennen kuin pystyn siihen, kommentoi Tänak rallin MM-sarjan virallisilla sivuilla.
Tänak hyppäsi Toyotalla voitetun mestaruutensa jälkeen Hyundaille, eikä onnistunut kolmen kauden aikana korealaisvalmistajan autolla voittamaan uudestaan maailmanmestaruutta. Viimeisimmällä Hyundai-kaudellaan hän sijoittui Toyotan Kalle Rovanperän jälkeen loppupisteissä toiseksi.
M-Sportin odotukset ovat Tänakin palkkaamisen myötä korkealla ja tallin omistaja Malcolm Wilson puhuu jopa mestaruudesta haastamisesta. Virolaiskuljettaja on ehtinyt jo testata Ford Puma Rally 1 -menopeliä.
– Hänen alustavan palautteensa myötä olemme luottavaisia, että voimme haastaa maailmanmestaruudesta 2023, kommentoi Wilson.
LUE MYÖS:
- Sami Pajari dominoi Viron MM-rallia – nyt on avausvoitto lähellä
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Kimi Antonelli suosikkina aika-ajoihin – Lewis Hamiltonille harvinainen ulosajo
- EK11: Sami Pajari lentää edelleen Viron MM-rallin kärjessä
- Tuukka Taposelle kelpo tulos F3-luokan sprinttikilpailussa
- Sami Pajarilla uskomaton päivä Viron MM-rallissa – ”Olemme nauttineet paljon”
- Punaiset liput häiritsivät Belgian harjoituksia – Kimi Antonelli otti paikkansa
- Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu
- Vihdoin onnistuminen! Tuukka Taponen täräytti eturiviin F3-luokan aika-ajoissa
- Viron MM-ralli: Sami Pajari mielettömässä lyönnissä – ”Suosittelen tätä kaikille”
- Täyskäännös: F1-kisa perutaan sittenkin – myös loppukauden kisoja vaarassa
- Kaksi Max Verstappenin ulosajoa riitti – Red Bull palaa vanhaan ratkaisuun Belgiassa
- Belgian GP:stä povataan energiakatastrofia – ”Vähemmän tehoa kuin F2-autoissa”
- F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
- Toto Wolffilta tyly viesti George Russellille
- Ott Tänakilta mielenkiintoinen kommentti mahdollisesta MM-paluustaan
- Ahveniston ensimmäinen Drift Masters oli jättimenestys – yli 12 700 katsojaa
- Entinen F1-pomo: Max Verstappen menetti tilaisuutensa – ”Hän katuu sitä varmasti”
- Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu
- Drift Masters: Ahvenisto haastoi maailman parhaat – Jack Shanahan palasi voittajaksi