FIA toivoo löytäneensä ratkaisun sadekelin ongelmiin – jopa 50 prosenttia parempi näkyvyys?
Kansainvälinen autourheiluliitto FIA uskoo heidän sadekelille kehitellyn ratkaisun vesisumun vähentämiseksi vähentävän näkyvyysongelmia runsaasti.
Autojen renkaiden päälle asennettavilla roiskesuojilla halutaan välttää kauden 2021 Belgian GP:n kaltaiset tapahtumat, jolloin sunnuntain kilpailusta muodostui vain parin kierroksen pyörähdys turva-auton takana.
– Ajattelemme sen olevan ratkaisu, jota joudutaan käyttämään vain pari kertaa vuodessa. Tarkoituksena ei ole asentaa niitä joka kerta, kun taivaalta tipahtaa pari vesipisaraa, kertoo FIA:n edustaja Nikolas Tombazis PlanetF1:n mukaan.
Sääolosuhteet olivat kuninkuusluokalle hieman armollisempia viime kaudella, vaikka Japanin Suzukassa jouduttiinkin pitkään odottelemaan ajohommiin pääsyä. Pidon määrä vesisateella on edelleen ongelma, mutta näkyvyys on ollut myös yksi suurimmista harmaita hiuksia aiheuttavista tekijöistä. Edellä ajavaa on erittäin vaikeaa seurata sankan vesisuihkun johdosta.
– Teemme prototyyppejä oikeanlaisen ratkaisun löydyttyä ja kokeilemme niitä joissakin autoissa, jotta voimme arvioida sitä kunnolla. Odotan sen parantavan näkyvyyttä ehkä 50 prosentilla, sanoi Tombazis.
LUE MYÖS:
- Karmealla ajovirheellä rajut seuraukset – Sortuuko pelätty F1-pomo radikaaliin ratkaisuun?
- Valtteri Bottaksen vauhti ihmetyttää – ”Ero ei ole kymmenyksiä, vaan sekunteja”
- Sardinian MM-ralli 2026: Aikataulu, osallistujat, tv-lähetykset ja pistetilanne
- Bahrainin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ralli SM 2026: Kisat, pisteet, kuskit ja uutiset
- Azerbaidzhanin GP 2026: Tulokset ja uutiset
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus