Charles Leclerc lipsautti suosikkinsa Ferrarin tallipäällikön paikalle – ”Olen aina pitänyt hänestä”

Ferrari-kuljettaja Charles Leclerc puhui perjantai-iltana pidetyssä FIA:n palkintogaalassa lämpimään sävyyn Ferrari-huhuissa pyörineestä Frederic Vasseurista.
Vasseuria on huhuttu italialaistiimin tallipäällikön paikalle Mattia Binotton ilmoitettua jättävänsä tehtävänsä kuluvan vuoden lopussa. Pitkän linjan moottoriurheilumies Vasseur on toiminut F1-sarjassa Renaultin tallipäällikkönä vuonna 2016 ennen siirtymistään Sauberille seuraavana vuonna, jossa on jatkanut samoissa tehtävissä useamman kauden ajan.
54-vuotias ranskalainen on tuttu kaveri Leclercille, sillä Vasseur on ollut monacolaiskuljettajan pomona aikoinaan pikkuformuloissa, sekä Leclercin debyyttikaudella kuninkuusluokassa hänen ajaessaan Sauberilla.
Leclerciltä udeltiin Italian Bolognassa pidetyssä palkintogaalassa mielipidettä Vasseurin mahdollisesta pestaamisesta tallipäällikön tontille ja monacolainen toivottaisi ranskalaisen lämpimästi tervetulleeksi talliin.
– Olen työkennellyt Fredin kanssa jo juniorikategorioissa, jolloin hän uskoi minuun ja meillä on aina ollut hyvät välit. Siitä huolimatta sen ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa valintoihin, sanoo Leclerc.
– Hän on aina ollut suorapuheinen sekä rehellinen ja siitä olen pitänyt Fredissä. On se sitten hän tai ei, näemme sen toivottavasti lähiaikoina, kommentoi Ferrari-kuljettaja.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä päätti Sardinian rallin kunnialla
- Mersun George Russell voi tehdä yllättävän siirron
- Kalle Rovanperä iso pettymys Italiassa