Brasilian GP:n aika-ajo muodostui ikimuistoiseksi, kun sateen sotkema sessio loi yllätysmomenttia taistelussa sprinttikilpailun lähtöruuduista.

Suomalaisittain aika-ajoista ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa, kun Valtteri Bottas jäi Alfa Romeollaan jo ensimmäiseen osioon. Bottas otti aikaisen kariutumisen omaan piikkiinsä, sillä hän arvioi olosuhteet väärin ja oli lopulta viimeisten joukossa oikealla renkaalla radalla, eikä saanut nappikierrosta aikaan.

Viimeisessä osiossa Haasin Kevin Magnussen oli ratkaisevilla hetkillä taitavin ja onnistunein kuljettaja, kun tanskalainen täräytti listan kärkeen. Rata oli kuivumaan päin, mutta uusi vesisadealue hiipi kohti Interlagosin rata-aluetta. Mercedeksen George Russellin ulosajo toi punaiset liput ja sessio keskeytettiin, jonka aikana alkoi jälleen satamaan vettä.

Tämä vesitti muiden haaveet paalupaikasta ja näin Magnussen sekä Haas-talli pääsivät juhlimaan ensimmäistä paalupaikkaansa kuninkuusluokassa.

Koosteen aika-ajoista näet alta.