Charles Leclerc turhautui tallinsa päätökseen – ”Keskustelimme siitä ennen kisaa”

Ferrari-kuljettaja Charles Leclercin Brasilian GP oli melkoista vuoristorataa.
Kilpailun avauskierroksilla hän otti yhteen McLarenin Lando Norrisin kanssa ja liukui nokka edellä rengasvalliin. Monet uskoivat monacolaisen pelin olleen pelattu, mutta kuin ihmeen kaupalla tällistä selvittiin pelkällä etusiiven vaihdolla.
Leclerc onnistui turva-auton avustuksella ja loistavalla ajolla kipuamaan lopulta aina neljänneksi saakka, mutta Ferrari-kuljettaja luuli saavansa lopussa vielä apua tallikaveriltaan.
Leclercillä on omat panoksensa vielä kuljettajien MM-pisteissä taistossa hopeasta. Kilpailun loppuhetkillä kuultiin kiukkuisen oloinen Leclerc tiimiradiossa keskustellessaan tallinsa kanssa paikkojen vaihdosta Carlos Sainzin kanssa.
Varikkomuurilta kuitenkin haudattiin Leclercin toiveet kolmannesta sijasta, sillä Alpinen Fernando Alonso vaani punaisten autojen takana hyvässä vauhdissa. Paikkojen vaihdon ajateltiin olevan liian riskaabelia.
– Ymmärrän sen jollain tapaa tietysti. Carlos ansaitsi podiumin, mutta en normaalisti edes kysyisi tällaisia asioita, avasi Leclerc tilannetta.
– Sen takia kysyin, koska juttelimme ennen kilpailua tällaisesta tilanteesta ja sitten yhtäkkiä tulimmekin toisiin aatoksiin. Siinä hetken huumassa se oli erittäin turhauttavaa, kertoi Leclerc.
Leclerc lähtee Red Bullin Sergio Perezin kanssa tasapisteistä ensi viikonloppuna ajettavaan Abu Dhabin päätöskilpailuun.
Brasilian GP:n koosteen näet alla olevalta videolta.
Lähde: wtf1.com
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lewis Hamiltonin ja Ferrarin yhteistyö rakoilee – F1-legenda paljastaa syyn
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”

- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”