Varmistus: Red Bull on ylittänyt viime kauden kulukaton – FIA päättää rangaistuksista myöhemmin
Kansainvälinen autoliitto FIA julkisti viime vuoden budjettiraportin maanantaina. Jo viikkoja on huhuttu, että kaksi tallia olisi ylittänyt annetun 145 miljoonan dollarin rajan.
Raportista selviää, että vain kuljettajien mestaruuden voittanut Red Bull on ylittänyt budjettikaton. Ylitys ei ole niin räikeä mitä oletettiin. Energiajuomajätin ylitys on kirjattu raportissa ”pieneksi”. Tämä tarkoittaa, että määrä on ylittynyt maksimissaan viidellä prosentilla.
FIA pohtii mahdollista rangaistusta ja julkaisee sen tulevaisuudessa. Sääntökirjan mukaan rangaistus tulee olemaan joko sakkoja tai pieni rangaistus tallin urheilutoimintaan tulevaisuudessa. Hylkyä mestaruudesta ei siis ole luvassa.
Aston Martin oli toinen talli, jonka raportoitiin ylittäneen budjettirajan. Talli on tehnyt proseduaalisen rikkeen budjetissaan, mutta ei ylittänyt sitä. Näin brittitallia ei odota rangaistus.
LUE MYÖS:
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Vahvistus: Esapekka Lappi tekee paluun rallin MM-sarjaan!
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun