F1-tähden kilpailukielto enää yhden rangaistuksen päässä – rikkeitä ei saa tulla puoleen vuoteen
AlphaTauri-kuljettaja Pierre Gasly sai viisi sekuntia aikasakkoa Meksikon kilpailussa. Ranskalainen puski Aston Martinin Lance Strollin ulos radalta pieleen mennen ohitusyrityksen jälkeen.
Gasly ei antanut paikkaa takaisin, joten tuomaristo rankaisi miestä tilanteesta. Gasly kärsii sakon ensimmäisellä varikkopysähdyksellään.
Suurempi ongelma on Gaslyn rangaistuspisteraja. Vastaavanlaisista tilanteista on aiemmin tällä kaudella jaettu kaksi rangaistuspistettä. Hälyytyskelloja nostaa se, että Gaslylla on jo yhdeksän pistettä kasassa. Numero 12 yhden kalenterivuoden sisällä tietää kilpailukieltoa.
Gaslyn pistemäärä on siis nousemassa 11:ta. Huolestuttavaa on miehen kannalta se, että ensimmäiset pisteet miehen tililtä lähtevät vasta ensi toukokuussa, kun kautta on ajettu jo hyvä tovi.
Gasly jättää Red Bull -organisaation kauden päätteeksi ja siirtyy Alpinelle Esteban Oconin tallikaveriksi.
Edit: Kilpailun jälkeen ilmoitettiin, että Gasly sai tilanteesta yhden rangaistuspisteen. Hänen kokonaismääränsä on nyt 10.
LUE MYÖS:
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus