Paljastus: Fernando Alonso lahjoi mekaanikkoja McLarenilla kääntymään Lewis Hamiltonia vastaan
Formula 1 -talli McLarenin entinen mekaanikko Marc Priestley kertoo Pitstop-podcastin tuoreessa jaksossa Fernando Alonson kyseenalaisesta tavasta hankkia mekaanikkoja puolelleen McLarenilla vuonna 2007.
Alonson ja Lewis Hamiltonin keskinäinen taistelu maailmanmestaruudesta sai rumia piirteitä kauden aikana. Muun muassa Unkarissa Alonso hidasti tahallaan omaa varikkopysähdystään aika-ajossa siten, että Hamilton ei voinut ajaa omaa nopeaa kierrostaan enää espanjalaisen jälkeen.
– Yksi Fernandon taktiikoista on se, että hän pyrkii saamaan koko varikon puolelleen. Hän yrittää saada sillä kontrollin, Priestley sanoi.
– Kerran saapuessani kisaan Fernandon manageri ja fysiikkavalmentaja jakoivat rahaa ruskeissa kirjekuorissa kaikille, jotka eivät työskennelleet Lewisin auton kanssa suoraan. Kun avasin kirjeen, siellä oli arviolta 1500 euroa, se oli todella hämärää touhua, Priestley paljasti.
– Meille kaikille alkoi valjeta, että hän halusi voittaa meidät puolelleen MM-taistelussa. Sitä voisi pitää fiksuna taktiikkana, mutta lopulta McLarenin johto sai asian selville ja pakotti kaikki luovuttamaan rahat hyväntekeväisyyteen, mikä oli kaikille ok.
Alonson jätti McLarenin heti ensimmäisen vuoden jälkeen. Hamilton puolestaan vaihtoi Mersulle kauden 2012 jälkeen.
LUE MYÖS:
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus