Max Verstappen kolmannen harjoituksen nopein – paikkokuski Nyck de Vries väläytti osaamistaan
Italian GP:n kolmannet vapaat harjoitukset on ajettu Monzassa. Session nopein oli MM-sarjan ylivoimainen kärkimies, Red Bullin Max Verstappen.
Aika-ajoista on viimeisen treenin perusteella tulossa Verstappenin juhlaa, sillä ero toiseksi nopeimpaan aikaan yltäneeseen, Ferrarin Charles Leclerciin ero venähti noin kolmeen ja puoleen kymmenykseen (+0,347).
Kolmanneksi sijoittunut Sergio Perez jäi kärkiajan ajaneesta tallikaveristaan noin kuusi kymmenystä (+0,596). Neljänneksi ehti Carlos Sainz toisella Ferrarillaan ja viiden kärjen täytti Alpinen Fernando Alonso.
Kuljettajat hakivat tuttuun tapaan vielä viimeisiä säätöjä kohdilleen ennen klo 17:00 Suomen aikaan käynnistyviä aika-ajoja. Kolmanteen treeniin nähtiin kuskinvaihdos, kun Williams-tallin Alex Albonilla todettiin umpilisäkkeen tulehdus.
Brittikuljettajan tilalle napattiin kolmen tallin väreissä kuluvalla kaudella ykköstreenejä kurvaillut Nyck de Vries, joka väläytti välittömästi osaamistaan. Hollantilainen täräytti lähes tasa-ajan tallikaveriinsa Nicholas Latifiin verraten.
Alfa Romeon Valtteri Bottas keräsi toiseksi eniten kierroksia (26) ja nopein aika riitti sijaan 16. Ero kärkeen venähti noin 1,7 sekuntiin. Koko kolmannen harjoituksen tuloslistan näet alta.
Jos twiitti ei näy, näet sen tästä.
LUE MYÖS:
- Draamaa Chilessä! Elfyn Evans putosi – Sami Pajarin mestaruushaaveet elävät
- Kimi Antonelli onnekas Madridissa – Lando Norrisilta ryöstettiin voitto
- Se on siinä! Tuukka Taposelta mestarillinen näytös Madridissa
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Chilen MM-ralli 2026: Aikataulu, televisiointi ja tilanneseuranta
- Drift Masters -finaali 2026: Tulokset
- Tuukka Taposelta kylmäpäinen suoritus – joukkokolari väritti Madridin F3-kilpailua
- Lando Norrisilta uskomaton temppu – paalusta muodostui mieletön vääntö
- Valtteri Bottakselle varoitus Espanjan GP:n harjoituksissa
- F1-harjoituksissa erikoinen tilanne – Lewis Hamiltonia uhkaa rangaistus
- IL: Mika Salo laukoi suorat sanat Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta
- Chilen MM-ralli 2026: Aikataulu, televisiointi ja tilanneseuranta
- MTV: Kalle Rovanperä latasi suorat sanat Sami Pajarin tilanteesta
- Kalle Rovanperä julkaisi mystisen videon – unelmaprojekti alkamassa!
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Max Verstappen latasi suoran arvion Robin Räikkösestä
- Chilen MM-rallin lauantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Chilen MM-rallin torstain aikataulu ja tv-lähetykset
- WRC-tähti etsii uutta tallia – ”Aika alkaa käydä vähiin”
