Lähde: Nämä kuskit nappaavat vapaat ajopaikat ensi kaudelle – Daniel Ricciardo jää ilman pestiä
F1-toimittaja Will Buxton raportoi perjantaina kuljettajaruletista. Sarjassa on vapaana yhteensä neljä ajopaikkaa kaudelle 2023.
Himotuin näistä on Alpine. Neljäntenä majaileva ranskalaistalli ei ole toistaiseksi korvannut Fernando Alonsoa joka siirtyy Aston Martinille ensi kaudeksi. Pierre Gasly on ollut huhuissa jo pitkään, mutta AlphaTauri ei päästä ranskalaista lähtemään, jos Colton Herta ei saa superlisenssiään kuntoon.
Näimpä Alpine on kääntänyt katseensa F2-kuljettaja Jack Doohanin suuntaan. Aussi on pistetaistoss neljäntenä. Viime kauden F3-sarjassa Doohan oli lopulta toinen.
Alfa Romeo on Buxtonin mukaan pitämässä Zhou Guanyun Valtteri Bottaksen tallikaverina myös ensi kaudella. Kuluvan kauden ainoa tulokas on suoriutunut tehtävästään mainiosti. Buxtonin mukaan päätös Zhoun jatkosta julkistetaan pian.
Haasilla on tapahtumassa muutos. Mich Schumacher saa tehdä tilaa Kimi Räikkösen vanhalle tallikaverille Antonio Giovinazzille. Italialaista huhuttiin talliin jo täksi kaudeksi, mutta valinta kohdistui lopulta Kevin Magnusseniin. Giovinazzi on kilpaillut Formula E -sarjassa heikolla menestyksellä. Italialainen oli ainoa täyspäiväinen kuljettaja, joka ei napannut pistettäkään koko kauden aikana.
Williamsille on vielä kaksi ehdokasta. Kilpailua käydään Nyck de Vriesin sekä Logan Sargeantin välillä. Sargeant on suoriutunut hyvin F2-kaudestaan, kun de Vries on puolestaan toiminut Mercedeksen testikuskina. Hollantilaisella on vyöllään F2 -sekä Formula E -mestaruus.
Tämä tarkoittaisi sitä, että seitsemän osakilpailua voittanut Daniel Ricciardo jää ilman ajopaikkaa. Aussin sopimus McLarenin kanssa purettiin yhteisymmärryksessä.
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Kimi Antonellilta näyttävä kunnianosoitus Ayrton Sennalle Brasilian GP:ssä
- Suru-uutinen F1-maailmasta – maailmanmestari Alan Jones on kuollut
- Qatarin GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon

- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn