Fernando Alonson sopimuksesta tipahti lisätietoa – diilissä konkarille suotuisat ehdot
Fernando Alonson sopimuksesta Aston Martinin kanssa on tipahtanut lisätietoa, uutisoi espanjalaislehti AS.
Monet ovat ihmetelleet kokeneen espanjalaisen siirtymistä talliin, joka on tällä hetkellä hänen edustamaansa Alpine-tallia kehnompi. Sopimus lienee kuitenkin kaksinkertaiselle maailmanmestarille varsin suotuisa.
Alonson sopimuksen pituuden kerrotaan olevan kahden vuoden mittainen, jonka lisäksi hänellä on optio kolmannesta vuodesta. Tämän lisäksi hänellä olisi sopimuksessaan missä kohtaa tahansa vapaus lähteä lätkimään, mikäli tulokset eivät ole sinne päinkään mitä hänelle ollaan luvattu.
Kokenut espanjalainen siirtyy ensi kaudeksi Sebastian Vettelin tilalle, joka päättää uransa kuluvan kauden jälkeen.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi