Lewis Hamilton paini Ranskan GP:ssä ikävän ongelman kanssa – ”Menetin varmaankin kolme kiloa kilpailun aikana”
Mercedeksen Lewis Hamilton ajoi hienon kisan sunnuntaina Paul Ricardin radalla Ranskassa.
Neljännestä lähtöruudusta lähtenyt britti onnistui nousemaan toiseksi ja nappasi jo neljännen perättäisen palkintopallisijoituksen putkeen.
Kilpailu ei kuitenkaan ollut seitsenkertaiselle maailmanmestarille niin helppo mitä se näytti ulos päin. Hamilton kertoi kilpailun jälkeen, että hänen juomapullonsa ei toiminut, joten britti kaasutteli koko kilpailun ilman nestetankkausta Ranskan paahtavan auringon alla.
– Se oli todella rankka kilpailu, koska juomapulloni ei toiminut, sanoi Hamilton.
– Mahtava tulos ottaen huomioon sen, kuinka kaukana olemme olleet edellä olevia kavereita tällä kaudella.
Hamilton kiitteli tuttuun tyyliinsä tiimiään työpanoksesta ja fiilisteli Mercedeksen luotettavuutta, joka on ollut huipputasolla läpi kauden. Hopeanuolet ovat napsineet tasaisesti hyviä pisteitä, vaikkei W13-kilpurilla ole ollut asiaa voittotaistoon.
Hamilton nähtiin kilpailun jälkeen ennen podiumseremonioita lepäämässä selällään takahuoneen lattialla. Nesteetön kilpailu otti Hamiltoninkin kaltaista huippu-urheilijaa koville.
– En nähnyt painoani juuri nyt, mutta kuvittelisin menettäneeni noin kolme kiloa kilpailun aikana, joten se on todellakin tarpeeksi. Odotan innolla tämän juoman juomista loppuun, sanoi Hamilton vesipullo kädessään.
Hamilton on 12:n ajetun kilpailun jälkeen MM-pisteissä kuudentena. Kausi jatkuu jo viikon päästä Unkarin Hungaroringillä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- Toyotalta paljastus: Kalle Rovanperän päätös ei perustunut pelkästään terveysmurheisiin
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä