Kalle Rovanperän tuorein temppu veti tallipäällikön hiljaiseksi – lähin haastajakin kertoo jo luovuttaneensa
Toyotan suomalaistähti Kalle Rovanperä nappasi sunnuntaina Virossa jo kauden viidennen voittonsa rallin MM-sarjassa.
Supernuorukaisen tuorein esitys oli täysin mykistävä ja se jätti myös Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvalan lähes sanattomaksi.
Rovanperä oli täysin omassa luokassaan viikonlopun vaihtelevissa olosuhteissa, eikä suomalaiskuljettajaa tunnu tällä hetkellä hetkauttavan, saatika pysäyttävän mikään. Voitto irtosi tällä kertaa hieman yli minuutin erolla ennen tallikaveri Elfyn Evansia.
Rovanperästä on muodostunut varsinainen sadekelin mestari, kun suomalainen on napannut voitot sateen kastelemissa Kroatian, Portugalin sekä Viron ralleissa. Tallipäällikkö Latvalalla oli vaikeuksia kuvailla kuljettajansa viimeisintä taidonnäytettä.
– Ei minulta löydy enää sanoja näihin Kallen tuottamiin yllätyksiin, sanoo Latvala Autosportin mukaan.
– Jälleen kerran, kun olosuhteet vaikeutuvat äärimmäisiksi, Kalle on ilmiömäinen.
– En tiedä mistä tuo tulee. Hän on toiselta planeetalta, kun olosuhteet ovat vaikeat, hehkuttaa Latvala.
Rovanperä johtaa seitsemän ajetun rallin jälkeen MM-sarjaa täysin ylivoimasesti. Ero toisena olevaan Hyundai-tallin Thierry Neuvilleen on jo käsittämättömät 83 pistettä, kun kuusi rallia on jäljellä.
Rovanperän voittoputki on saanut jo belgialaiskuljettajan heiluttamaan valkoista lippua kuluvan kauden osalta. Neuville kertookin keskittyvänsä loppukauden osalta vain nousemaan palkintokorokkeelle niin usein kuin mahdollista ja laittaa kaikki paukkunsa elokuun 18.-21. ajettavaan kotiralliinsa Belgiassa.
Neuvillelta kysyttiin, että mitä hän voisi tehdä pysäyttääkseen Rovanperän voittokulun. Belgialaisen reseptivihko oli ainakin tältä osin tyhjä.
– En mitään, sanoi Neuville DirtFishille.
– En usko minulla olevan ainuttakaan suunnitelmaa häntä vastaan tällä hetkellä.
– Hänellä on lähes puolet enemmän pisteitä kuin meillä. Yritän vain maksimoida podiumsijoitukset ja tuoda voiton kotiin ainakin Belgiassa, totesi Neuville.
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi