Sergio Perez voittaa Monacon osakilpailun – Ferrarin kaamea munaus maksoi tallille kaksoisvoiton
Monacon GP saatiin päätökseen erikoisissa olosuhteissa. Kilpailun loppui kolmen tunnin aikarajan tullessa vastaan kello 19:00 Suomen aikaa.
Maaliviivan ylitti voittajana Sergio Perez. Meksikolainen nappasi kauden ensimmäisen voittonsa komealla ja puhtaalla suorituksella alle sekunin erolla Carlos Sainziin. Red Bullin strategia toimi mainiosti ja kolmantena alkuvaiheilla ajanut Perez onnistui aikaisen varikkopysähdyksensä ansiosta nousemaan kärkeen.
Kärkikolmikkoon ylsi Perezin tallikaveri Max Verstappen. Verstappen onnistui pitämään ensimmäistä kertaa kotikilpailussaan maaliin asti selvinneen Charles Leclercin.
Ferrari saa syyttää kilpailun tuloksesta vain itseään. Sainz ilmoitti tallille jo aikaisessa vaiheessa radan olevan valmis kuivan kelin renkaille. Ferrari ei tätä kuunnellut, vaan sekoili molemmat kuskinsa lopulta samaan aikaan varikolle. Tämä pilasi lopulta tallin mahdollisuudet kaksoisvoittoon.
Valtteri Bottas ajoi jälleen pisteille. Sijalta 12. kilpailuun lähtenyt suomalaiskuljettaja sijoittui lopulta sijalle yhdeksän. Bottas ohitti ruutulipun kymmenentenä, mutta Esteban Oconin rangaistus pudotti ranskalaisen Bottaksen taakse.
Kärkikymmenikköön mahtuivat myös Lando Norris, Mercedes-kuskit, Fernando Alonso sekä Sebastian Vettel. Kilpailussa keskeyttivät Haas-kuljettajat sekä Alex Albon.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- McLaren järisytti voimasuhteita Miamin sprintin aika-ajoissa
- Ferrari säväytti Miamissa – Mercedes vaisu, Aston Martin jumissa varikolla
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin