Red Bull -pomo kieltää tallin olevan kehitysvaikeuksissa – Ferrarin väite osoittautumassa vääräksi?
Edelliset kaksi kilpailua F1-sarjassa voittanut Red Bull on tuntunut nappaavan nopeimman auton tittelin alkukaudella. Talli on kärsinyt teknisistä vioista ensimmäisissä kilpailuissa, mutta itse vauhti on riittänyt voittoon joka kerta, kun Max Verstappen on ruutulipun ohittanut.
Tämä on saanut MM-kilpailija Ferrarin väittämään, että Red Bull olisi polttanut suurimman osan kehitysvaroista jo alkukaudella. Tallit joutuvat sopeutumaan kauden aikana kulukattoon, joten loputon kehitys ei ole mahdollista.
Red Bull -neuvonantaja Helmut Marko kieltää kuitenkin nämä väitteet. Itävaltalaisen mukaan talli on samalla tasolla Ferrarin kanssa.
– Me suunnittelemme päivityksemme etukäteen niin, että auton paino putoaa joka kerta. Valitettavasti emme pääse vieläkään minimipainoon seuraavan päivityksen kanssa, Marko kommentoi Motorsport.comille.
– En usko olevamme eri asemassa palkkakaton kanssa Ferrariin nähden. Varsinkin Carlos Sainzin kolareiden jälkeen. Niiden korjaaminen ei voi olla halpaa.
Ferrari on edelleen johdossa molemmissa MM-taulukoissa. Italialaistalli on omien sanojensa mukaan tuomassa suuremman päivityksen Espanjan osakilpailuun ensi viikolla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää
- Janni Hussilta raju paljastus: koki MM-rallireissussa todella kovia
- Käsittämätöntä draamaa MM-rallin viime hetkillä – Toyotalle kaksoisvoitto Pajarin ja Katsutan voimin
- Ella Häkkinen juhli voittoa Formula 4:n naisten luokassa!
- Huomasitko? Kroatian MM-rallia johtavalta Sami Pajarilta hulvaton Kummeli-heitto
- Kroatian rallissa dramaattinen alku: MM-kärjet pihalle – Sami Pajari johtoon
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Ella Häkkinen juhli voittoa Formula 4:n naisten luokassa!
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!