Huomaistko tätä? Espanjan GP:ssä nähtiin osuma kahden kuskin välillä – kilpailun jälkeen annettiin kaksi rangaistusta
Espanjan GP piti sisällään usean käänteen, varsinkin kärkipäässä. Max Verstappenin nousu voittoon, Charles Leclercin yllättävä keskeytys sekä George Russellin aggressiivinen puolustaminen ottivat suurimman osan huomiosta.
Myös kärjen takana tapahtui. TV-kameroilta vähälle huomiolle jäi Pierre Gaslyn sekä Lance Strollin välinen yhteenotto. Ranskalainen syöksyi ensimmäiseen mutkaan Strollin sisäpuolelle, mutta osui kanadalaiseen. Tämä aiheutti Aston-kuljettajan pyörähdyksen.
Gaslya rangaistiin tilanteesta viiden sekunnin aikasakolla. Tämä jätti osakilpailuvoittajan lopulta sijalle 13.
Gasly hyväksyi tuomionsa, vaikka hänen mielestään kyseessä olikin enemmän kovaa kilpailua. Tuomariston silmään Gaslyn liike oli liian aggressiivinen. Tiedotteessa huomioitiin, miten ranskalainen aliohjasi suoraan Strollia päin aiheuttaen pyörähdyksen.
Myös Alexander Albonia muistutettiin aikasakolla kilpailun jälkeen. Thaikuski rikkoi ratarajoja liian monta kertaa, joten miehelle langetettiin sama viiden sekunnin aikasakko. Tämä ei kuitenkaan Albonin sijoitusta muuttanut ja hän jäi viimeiseksi maaliin yltäneeksi kuskiksi.
Alta näet Espanjan GP:n koosteen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä