Andrettin F1-talliprojektia ei olla vielä haudattu – FIA:n presidentiltä vihreää valoa hankkeelle
Michael Andrettin ajama hanke perustaa kuninkuusluokkaan oma F1-talli on edelleen hengissä.
Andretti avasi perjantaina projektiaan ”menestyksekkään palaverin” jälkeen, jonka hän oli käynyt FIA:n presidentin Mohammed Ben Sulayemin kanssa Miamissa.
Amerikkalaisten talliprojektista oli suuret huhut ja keskustelut alkuvuodesta, jolloin Andrettin uutisoitiin olleen ostamassa Sauber-yhtiön vetämää Alfa Romeon F1-tallia. Kaupat kuitenkin kaatuivat viime hetkellä ja Andretti joutui jäämään nuolemaan näppejään.
Pitkään moottoriurheilun parissa kuljettajana sekä tallipomona työskennellyt Andretti ei kuitenkaan tästä lannistunut, vaan uudet tuulet puhaltavat jo vahvasti. Andrettilla on tällä hetkellä toimintaa IndyCarissa, Indy Lightsissa, Formula E:ssä, sekä Supercars-sarjoissa.
– Hän on kiinnostunut antamaan tukensa, mutta edessä on pitkä prosessi, sanoi Andretti perjantaina Miamissa.
– Hän sanoi tukevansa prosessia ja vielä on pitkä matka edessä, mutta se on mukavaa. Mohammed piti siitä mitä esitimme hänelle.
– En halua puhua tästä vielä liikaa, koska hekään eivät halua. Mutta positiivisia asioita, jatkaa Andretti.
Amerikkalaispamppu jatkaa, että lopullista päätöstä saadaan todennäköisesti odotella vielä jonkin aikaa, mutta samaan hengenvetoon hän hieman avasi heidän suunnitelmiaan. Projektia on pikku hiljaa alettu jo ajamaan eteenpäin työntekijöiden palkkauksen sekä päämajojen rakennuttamisten osalta.
Andrettin aikomuksena on ylläpitää kahta päämajaa, joista toinen sijaitsee todennäköisesti USA:n Indianapolisissa ja toinen jossain päin Iso-Britanniaa. Indianapolisin rakennustyöt saadaan käyntiin Andrettin mukaan toivottavasti jo elokuussa.
– Käytämme rahaa saadaksemme pallon pyörimään, koska toivomme todella saavamme paikan, jatkaa Andretti.
– Otamme riskin, mutta mielestämme se on sen arvoista. Meidän on saatava asia rullaamaan, joten palkkaamme jo ihmisiä ja niin pois päin.
Andrettin F1-hankkeen kerrotaan saaneen lämpimän vastaanoton varikolla useiden ”F1-hahmojen” toimesta. USA:n markkinat kiinnostavat kuninkuusluokkaa ja sarjassa onkin jo lisätty jatkuvasti osakilpailuiden määrää rapakon takana.
Näin ollen Haasin lisäksi toisen amerikkalaistallin liittymisen uskotaan vain buustaavan sarjan suosiota Yhdysvalloissa.
Lähde: motorsport.com
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- Las Vegasin GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- SK: Kalle Rovanperän sopimuksen yksityiskohdat julki – kilpailee kahdessa lajissa
- Esteban Ocon sai lähtöpassit F1-tallista – nuori lupaus ottaa paikan
- Jättimäinen F1-kauppa vireillä – Cadillac-talli vaihtamassa omistajaa?
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Toyota vahvisti jättiuutisen – Kalle Rovanperä ja Ott Tänak palaavat MM-sarjaan!
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- SK: Kalle Rovanperän sopimuksen yksityiskohdat julki – kilpailee kahdessa lajissa
- Esteban Ocon sai lähtöpassit F1-tallista – nuori lupaus ottaa paikan
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Jättimäinen F1-kauppa vireillä – Cadillac-talli vaihtamassa omistajaa?
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- Toyota vahvisti jättiuutisen – Kalle Rovanperä ja Ott Tänak palaavat MM-sarjaan!
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia