Sky Sports: Lewis Hamilton sijoittaa miljoonia jalkapallojätti Chelsean omistajakilpailuun – myös Serena Williams mukana

Sky Sports -sivuston mukaan seitsenkertainen maailmanmestari Lewis Hamilton on sijoittanut noin 10 miljoonaa puntaa Sir Martin Broughtonin yritykseen ostaa jalkapalloseura Chelsea.
Lontoolaiseura menetti pitkäaikaisen omistajansa Roman Abramovitsin keväällä. Oligarkin kytkökset Venäjän presidentti Vladimir Putiniin pakottivat miehen luopumaan rakkaasta seurastaan.
Kuumeisesti viime viikkoina uutta omistajaa etsinyt Chelsea on saanut rutkasti tarjouksia. Yksi näistä tuli entiselta Liverpool FC:n puheenjohtaja Broughtonilta.
Broughton on saanut tukea Hamiltonin lisäksi myös tennistähti Serena Williamsilta. Williams on niin ikään sijoittanut 10 miljoonaa puntaa Broughtonin tarjoukseen.
Sijoitus tekisi kaksikosta Chelsean osaomistajia. Toki kaksikon sijoittamalla summalla omistusprosentti ei tule huimamaan päätä.
Hamilton sekä Williams eivät olisi ensimmäisiä supertähtiä, jotka olisivat osallisena englantilaisen suurseuran toiminnassa. NBA-tähti LeBron James on omistanut Liverpoolin osakkeita jo vuosikymmenen.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa

- Max Verstappen taikoi kanin hatusta – hallitsevalta mestarilta uskomaton veto
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä