”Pieni pusu tuhosi automme” – näin epäonnisesti päättyi Fernando Alonson kilpailu
Alpine-kuljettaja Fernando Alonson epäonninen alkukausi sai jatkoa Emilia-Romagnan GP:ssä sunnuntaina.
Espanjalainen starttasi kilpailuun yhdeksännestä lähtöruudusta, eikä kilpailu kestänyt lopulta kauaa. Haas-tallin Mick Schumacher osui hieman Alonson kanssa ensimmäisessä mutkassa, jonka johdosta Schumacher pyörähti.
Alonso näytti aluksi selviävän melko harmittoman näköisestä kolauksesta ehjin nahoin, mutta Alpine-auton sivukate olikin ottanut itseensä. Vanha mestari joutui keskeyttämään kuudennella kierroksella katteen revettyä näyttävästi pääsuoralla tehden jättimäisen raon kilpurin kylkeen.
Kaksinkertainen mestari ihmetteli itsekin kilpailun jälkeen, kuinka suuri vahinko niin pienestä kontaktista syntyi.
– En juurikaan tuntenut sitä, sillä se oli todella pieni kosketus Mickin kanssa. Näin vain uusinnan ja se oli lopulta tarpeeksi tuhotakseen autoni, sanoi Alonso RaceFansille.
Alonso on kerännyt neljän ensimmäisen osakilpailun jälkeen vaivaiset kaksi MM-pistettä. Alkukauteen on mahtunut rutkasti epäonnea ja suunta tästä on vain ylöspäin.
– Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että olen ollut epäonninen. Meillä oli joitain epäluotettavuusongelmia, kuten esimerkiksi Australian aika-ajoissa, jatkaa konkari.
– Tänään kaikki osuivat toisiinsa startissa eikä mitään tapahtunut. Heidän autonsa vaikuttavat rikkoutumattomilta, mutta meidän auto..se oli vain pieni pusu Mickiltä ja auto tuhoutui täysin, ihmetteli Alonso.
Alla olevalta videolta näet Alonson startin sekä tilanteen, jossa kate repeää Alpine-autosta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin