Mercedeksen murheisiin vihdoin vastaus? Saksalaistalli on tuomassa ison päivityksen Miamiin
Alkukaudella kyykännyt Mercedes yrittää kuumeisesti ratkaista autonsa pomppimisongelman. Ensimmäisissä kilpailuissa keskikastiin valahtanut saksalaistalli on pysynyt iskuetäisyydellä Red Bullista sekä Ferrarista George Russellin loistosuoritusten avulla.
Talli on ollut konservatiivinen päivityksissään kauden alussa. Täysin uudet autot vuodelle 2022 ovat estäneet talleja reagoimaan ongelmiin nopeasti, sillä konseptit eivät ole vielä kaikille tuttuja. Tallin insinööri Andrew Shovlin on kuitenkin vakuuttunut, että Mercedes on hyvin perillä W13-kilpuristaan.
– Olemme oppineet autosta paljon, joten toivottavasti voimme tuoda päivityksiä jo Miamiin. Silloin tietäisimme, etenemmekö me oikeaan suuntaan kehityksen kanssa, Shovlin kommentoi Mercedeksen julkaisemalla videolla.
– Tiedämme, että emme voi ratkaista tätä yhdessä yössä. Tavoitteemme on vain ymmärtää autoa paremmin ja tietää, teemmekö oikeita asioita kehityksen kanssa. Emme voi tällä hetkellä käyttää autoa niillä säädöillä, mihin se on tarkoitettu. Auton pomppiminen estää sen.
Mercedes on kolmantena valmistajien pisteissä neljän kilpailun jälkeen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Kalle Rovanperältä ikävä päivitys – kilpailu jäi ajamatta
- Toni Vilander nostaa yhden kuljettajan ylitse muiden – “sopeutuvin uuteen F1-aikakauteen”
- F1-testit Barcelonassa – ennakkosuosikki kärjessä, Williamsin tilanne herättää ikäviä muistoja
- F1-testit Barcelonassa – ennakkosuosikki kärjessä, Williamsin tilanne herättää ikäviä muistoja
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Max Verstappenin tiimikaveri nousi F1-testien kärkeen – Alpine ja Audi ongelmissa
- Toni Vilander nostaa yhden kuljettajan ylitse muiden – “sopeutuvin uuteen F1-aikakauteen”
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Kun odotukset katoavat – Lewis Hamilton ja Ferrarin uusi alku
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
- Kalle Rovanperältä ikävä päivitys – kilpailu jäi ajamatta