Alfa Romeon sekä Ferrarin yhteistyö vähentyi tälle kaudelle – tallin tekniikkapomo on tyytyväinen muutokseen

Alkukaudella loistavasti suoriutunut Alfa Romeo aloitti uuden kappaleen F1-sarjassa tällä kaudella. Tallin kuljettajakaksikko muuttui Valtteri Bottakseen sekä Zhou Guanyuhun, mutta kehityspuolella tapahtui ehkä vielä suurempi vaihdos.
Viime kausina todella tiiviisti yhteistyötä Ferrarin kanssa tehnyt Alfa päätti valmistaa suuren osan ennen ostamistaan osista itse. Tällä kaudella sveitsiläistallilla on käytössä ainoastaan Ferrarin moottori sekä vaihdelaatikko.
Tallin tekninen johtaja Jan Monchaux on tyytyväinen tallin uuteen suuntaan. Alfa-pomon mukaan muutokseen on kaksi syytä.
– Emme käytä enää mitään muita Ferrarin valmistamia osia moottoria sekä vaihteistoa lukuunottamatta. Olemme vähentäneet tilaustamme heiltä ja nyt valmistamme omat polttoainetankkimme, takajousituksen sekä vaihteiston ympäröivän suojan, Monchaux kommentoi PlanetF1-sivuston mukaan.
– Muutokseen on kaksi syytä. Yksi niistä on uusi budjettikatto. Tämä oli parempi suunta meille
– Se on myös antanut meille enemmän vapauksia suunnitella uusi auto tälle ensimmäiselle kaudelle. Emme ole riippuvaisia italialaisten ystäviemme tekeleistä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Miamin sprinttikilpailun tulokset uusiksi – kolme kuskia pisteiltä ulos
- F1-kuskin potkut lipsahti ulos suorassa tv-lähetyksessä? – Näin vastaa tallipäällikkö
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Max Verstappenilta jälleen mestarillista venymistä – Ferrarin vauhti kateissa