Alfa Romeon jatko F1-sarjassa selviää tulevina kuukausina – Valtteri Bottakselle luvassa suuri muutos?
Alfa Romeon sekä Sauberin yhteistyön jatko tulee määräytymään tulevina kuukausina. Tunnettu autovalmistaja Alfa Romeo liittyi F1-sarjaan neljä vuotta sitten yhteistyössä Sauberin kanssa.
Kolme ensimmäistä kautta sujuivat ailahdellen, mutta lopulta MM-sarjan häntäpäässä. Kimi Räikkönen sekä Antonio Giovinazzi eivät saaneet alleen autoa, jolla olisi pystynyt haastamaan tasaisesti keskikastissa.
Tänä vuonna tilanne on ollut erilainen. Valtteri Bottas on saanut alleen sellaisen menopelin, jolla voi hyvänä päivänä taistella jopa palkintosijoista. Imolassa suomalainen löytyi sijalta viisi. Miehen vauhti oli parempaa kuin Mercedeksellä, mutta kierrokset loppuivat kesken.
Kilpailukykyinen auto voi hyvinkin painaa vaakakupissa Alfa Romeon jatkon suhteen. Yhtiön toimitusjohtaja Jean Philippe Imparato paljastaa, että päätös Alfan jatkosta tulee heinäkuussa.
– Alfa Romeon sekä Sauberin sopimuksen jatko selviää heinäkuussa. Keskusteluista tulee monimutkaisia. Me otamme huomioon kaksi asiaa: tulokset sekä ekonominen hyöty, Imparato kommentoi PlanetF1-sivuston mukaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Huomasitko? Kroatian MM-rallia johtavalta Sami Pajarilta hulvaton Kummeli-heitto
- Kroatian rallissa dramaattinen alku: MM-kärjet pihalle – Sami Pajari johtoon
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”