Toto Wolff puolustaa varovaisesti sivuun sysättyä venäläiskuljettajaa – ”Hän on F1-sarjassa meriittiensä puolesta”
Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff sanoo Haasin potkiman Nikita Mazepinin olleen F1-kuljettaja meriittiensä puolesta.
22-vuotias venäläinen sai väistyä sivuun Haas-tallin kilpakuljettajan penkiltä ja ilmoitus tästä tuli virallisesti viime lauantaina. Samalla oven avauksella sai lähteä myös amerikkalaistallin pääsponsori Uralkali, jonka omistaa Nikitan isä Dmitri Mazepin. Taustalla on Venäjän sotatoimet Ukrainaa vastaan, jonka johdosta Venäjää kohtaan on asetettu runsaasti erilaisia pakotteita.
Nuoremman Mazepinin kelpoisuutta kuninkuusluokkaan on kyseenalaistettu hänen toistaiseksi lyhyeksi jääneen F1-uransa alkumetreistä saakka. Wolff, joka antoi mahdollisuuden Mazepinille testata Mercedeksen F1-autoa vuonna 2019 sanoo nuoren venäläisen olleen kuninkuusluokassa ansaitusti.
– Olen kaksijakoinen asian suhteen, sillä Nikita itse on kaveri, joka todellakin ansaitsisi paikan. Hän on F1-sarjassa meriittiensä puolesta, sanoo Wolff BloombergTV:llä.
– Jotkut urheilusarjat ovat päättäneet sallia venäläisurheilijoiden osallistumisen ja toiset taas vahvasti kieltäneet.
FIA päätti olla kieltämättä venäläiskuljettajien kisaamisen sen alaisissa sarjoissa, vaan tarjosi sen sijaan mahdollisuutta kilpailla FIA:n lipun alla neutraalina osanottajana. Mazepin itse kommentoi sivuuttamistaan sosiaalisessa mediassaan ollen halukas näin tekemään, mutta Haas-talli laittoi hänet sekä pääsponsori Uralkalin isoista ovista ulos.
Mercedes-pomo tiedostaa Venäjän aloittaman sodan kauhut ja vaikutukset, eikä ota siihen sen suuremmin kantaa. Saksalaismerkinkin alaisuudessa työskentelee venäläisiä sekä ukrainalaisia, eikä vallitseva tilanne ole kovin kaukana Wolffinkaan edustamasta kotimaasta Itävallasta.
– Olen itävaltalainen ja Wien on vain 400 kilometrin päässä Ukrainasta. Kuka olisi arvannut, että näemme jälleen sotaa Euroopassa, ihmettelee Wolff.
– Formula 1 ja urheilumaailma on niin pientä tässä asianyhteydessä ja päätimmekin, ettemme kisaa Sochissa. Se on mielestäni vankka kannanotto, kuten monet muutkin alat ovat maailmassa tehneet.
– Meillä on tiimissä venäläisiä ja ukrainalaisia, eikä se todellakaan ole helppoa niille, joilla on perhettä siellä, sanoi tallipomo.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Entinen Ferrari-pomo ei olisi hankkinut Lewis Hamiltonia talliin – ”Hänen pitää johtaa, ei Hamiltonin”
- Näin näet Keski-Euroopan MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bullin kuskipalettiin vielä yllätyskäänne?
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Red Bullin ensi kauden F1-autosta huolestuttavia spekulaatioita
- Ferrari-tähdeltä suorat terveiset FIA:lle – “Mielestäni heillä on tärkeämpiä prioriteetteja”
- Ex-kollega varoittaa Red Bullin tallipäällikköä – ”Kun voittaminen loppuu”
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Red Bullin kuskipalettiin vielä yllätyskäänne?
- Näin näet Keski-Euroopan MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Entinen Ferrari-pomo ei olisi hankkinut Lewis Hamiltonia talliin – ”Hänen pitää johtaa, ei Hamiltonin”