Takavuosilta tuttu mies tekee paluun F1-organisaatioon – sai aikanaan aluksi elinikäisen toimintakiellon
Kuva: Getty Images
Takavuosilta tuttu tallipäällikkö -ja manageri Flavio Briatore tekee paluun F1-sarjaan.
Italialaisen tittelinä on jatkossa toimia kuninkuusluokan lähettiläänä ja hoitaa sarjan promootio -sekä yhteistyökuvioita.
71-vuotias Briatore on jo tovin aikaa vaikuttanut taustalla sarjan nykyisen johdon kanssa, mutta nyt hänen tehtävänsä on viimein virallistettu.
Entinen Benettonin ja Renault-tallien päällikkö muistetaan etenkin surullisen kuuluisasta kolariskandaalista. Vanha kettu oli mukana manipuloimassa vuoden 2008 Singaporen GP:n lopputuloksia toiminnallaan yhdessä Renaultin silloisen teknisen johtajan Pat Symondsin kanssa.
Renaultin toista autoa tuolloin ohjastanut Nelson Piquet Jr. ajatettiin tarkoituksellisesti seinään ja turva-auto tuli radalle. Tapahtuneen ansiosta kilpailussa aikaisen varikkopysähdyksen tehnyt tallin ykköshevonen Fernando Alonso nousi kärkeen ja ajoi aina voittoon asti.
Piquet Jr. sai kuitenkin tallista potkut kesken seuraavan kauden ja paljasti koko maailmalle edelliskauden tapahtumat. Tapauksen tutkintojen myötä Briatorelle langetettiin aluksi elinikäinen toimintakielto, joka kumottiin kuitenkin jo 2010. Symondsin panna puolestaan kesti vain viisi vuotta.
Ironisen tilanteesta tekee se, että kaiken tämän jälkeen kyseisestä kaksikosta molemmat työskentelevät F1-sarjalle. Symonds toimii lajin teknisen puolen päällikkönä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen