Ferrari uskoo omaavansa F1-sarjan nopeimman moottorin tulevalla kaudella – ”Emme ole enää ketään perässä”
Kuva: Getty Images
Edelliset kaksi kautta kärkikastin ulkopuolella viettänyt Ferrari on luottavainen, että sen tämän kauden moottori on ainakin samalla viivalla, jollei jopa parempi kuin Mercedeksellä sekä Red Bullilla.
Italialaistalli on viimeisen kahden kauden aikana keskittynyt voimanlähteensä kehittämiseen. Vuoden 2019 päätteeksi FIA löysi koneesta jotain, joka piti muuttaa seuraavaan kauteen mennessä. Yhtäkkiä Ferrarin moottori olikin selvästi heikoin koko sarjassa.
Viime kauden päätteeksi talli oli omien sanojensa mukaan noin 25 hevosvoimaa kärkeä perässä. Binotton mukaan se ero on kurottu umpeen.
– Tietäessämme, että moottorikehitys jäädytettäisiin, oli luonnollisesti tärkeää, että saamme kurottua tämän eron umpeen. Viime kauden päätteeksi olimme noin 20-25 hevosvoimaa perässä, Binotto kommentoi Motorsport.comille.
– Tällä hetkellä emme tietysti ole täysin varmoja suorituskyvystä. Testauksessa monta muuttujaa loistavat poissaololla. Emme tiedä millä teholla muuta ajoivat. Emme myöskään osaa sanoa auton vedosta suorilla.
– Saamamme datan mukaan pystyimme kuitenkin selvittämään, että olemme muiden tasolla. Emme ainakaan ole ketään perässä, saatamme olla jopa muita edellä.
– Emme voi kuitenkaan vetää varmoja johtopäätöksiä. Kehityksestä voimme kuitenkin olla varmoja.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- MM-ralli – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- IS: Manageri paljasti uutta tietoa Kalle Rovanperän tilanteesta
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen