F1-paluumuuttaja ei voi uskoa viime vuosien heittopussin loistavaa kyytiä – ”Ei tämä tunnu edes todelliselta”

F1-sarjaan vuoden tauon jälkeen palannut Kevin Magnussen on äimän käkenä Haas-tallin vauhdista. Viime kausina sarjan häntäpäähän valahtanut amerikkalaistalli esitteli perjantaina loistavaa vauhtia. Nopeissa vedoissa pehmeällä kumilla molemmat Haasit olivat kärkikymmenikössä.
Vielä on toki turhan aikaista julistaa tallia kauden suurimmaksi voittajaksi. Moottoritehot sekä bensamäärät olivat täysi kysymysmerkki, joten todellinen kuva muodostuu vasta lauantain aika-ajoissa.
Silti, Magnussen ei voinut olla peittelemättä tyytyväisyyttään.
– Minä en voi edes uskoa mitä tällä hetkellä tapahtuu, tämä tuntuu niin uskomattomalta, tanskalainen sanoi hymynsä keskeltä.
– Koko tiimi tietää, että he ovat työskennelleet hurjasti tämän auton parissa. He keskittyivät tähän projektiin aikaisin, uhraten koko viime kauden. Se tiesi rankkoja aikoja tallille.
– Mutta nyt on niin hienoa olla täällä paljon vahvemman auton kanssa. Varsinkin jos auto on hyvä kisassa, niin voimme aloittaa kehittämisen siitä. Meidän toiveemme on alusta asti ollut päästä täällä pisteille. Alku on ainakin ollut hyvä.
Magnussen korvasi viime viikolla potkut saaneen Nikita Mazepinin.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos