Tulevan F1-kauden uusista aikatauluista lisätietoja – kaikki velvollisuudet puristetaan kolmeen päivään

F1-fanit saavat uusien autojen lisäksi tottua hieman erilaisiin aikatauluihin tulevalla kaudella.
Nelipäiväinen viikonloppu muuttuu kuljettajien ja monien tallin henkilökunnan jäsenillä totutusta nelipäiväisestä kolmeen päivään. Aiemmin torstaisin pidetyt lehdistötilaisuudet siirtyy näin ollen perjantai-aamuun, jolloin myös tallit aloittavat omat valmistelunsa varikkobokseissaan.
Mediahaastattelujen aikataulusta tulee myös kompaktimpi, kun sääntöihin on linjattu tälle aikaa maksimissaan kaksi tuntia ja valmista pitää olla viimeistään puolitoista tuntia ennen ensimmäisen harjoituksen alkua.
Vaikkakin virallista vahvistusta vielä odotetaan, lienee sopivaa olettaa perjantain mediavelvoitteiden alkavan yhdeksältä aamulla paikallista aikaa. Tämä tarkoittaisi myös harjoitussessioiden myöhempää alkamisajankohtaa, eli mediavelvoitteiden alkaessa yhdeksältä, alkaisi ensimmäinen harjoitus aikaisintaan klo 12:30 paikallista aikaa.
Harjoitusten pituus säilyy ennallaan tunnin mittaisina sessioina ja sessioiden välisestä kahden tunnin tauosta ollaan pitämässä kiinni, jotta tiimit saavat aikaa korjata mahdollisia vikoja sekä vaurioita. Täten perjantain toinen harjoitus alkaisi luonnollisesti aikaisintaan klo 15:30 paikallista aikaa.
Lauantain ja sunnuntain osalta aikataulut pysyvät ennallaan lukuunottamatta tallipäällikköiden lehdistötilaisuutta, jonka ollaan raportoitu siirrettäväksi perjantailta lauantai-aamuun.
Kalenterin poikkeustapaus Monaco joutuu myös taipumaan uuteen kolmipäiväiseen aikatauluun, joten vuosien saatossa tutuksi tulleet torstain harjoitussessiot jäävät historiaan ja myös ruhtinaskunnassa moottorit käynnistetään perjantaina.
Muutoksia aikatauluihin tuottaa tietysti myös tulevalla kaudella nähtävät sprinttikilpailut, joita on tarkoitus ajaa kuudella kisapaikkakunnalla viime kauden kolmen sijaan.
Virallista vahvistusta ei olla sprinttikilpailuidenkaan osalta saatu, mutta ensimmäinen sprintti on ennakoitu nähtävän jo kauden avauskilpailussa Bahrainissa, jossa perjantain aika-ajoon sekä sprinttikilpailuun käytettäisiin toissakaudella tutuksi tullutta lyhyempää rataprofiilia.
Muut radat joilla sprinttiä on ennakoitu ajettavaksi ovat Emilia-Romagna (Imola), Kanada, Itävalta, Hollanti sekä Brasilia.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos